Jymyuutinen! Muuli lähtee tammikuussa koulutukseen!

No oikeasti mulle tuli jo vähän Muulia ikävä, kun ajattelin, että sinne se raukka raahataan eikä se ymmärrä yhtään, että se tulee vielä palaamaan kotiinsa. Mutta tässä pikkuhiljaa on alkanut näyttää siltä, että olen onnistunut opettamaan Muulille sen, mihin minulla riittää rahkeet, taito, kyvyt ja itsetuhoisuus ja nyt on jonkun muun vuoro käyttää siihen omaa osaamistaan.

Ja jos olisin ruvennut oikeasti stuntteilemaan, olisi minulla varmasti jo melkoiset traumat ja kaikkien tapahtuneiden käännösten takia muuttuisin koko ajan varovaisemmaksi "ettei se nyt vaan pelästyisi, kun silloin kerrankin..". Mä tiedän jo, että olen just toi tyyppi, joka muistelee vanhoja juttuja ja varautuu kaikkeen, että entä jos sitten käy... Nyt ei ole vielä tapahtunut mitään kovin vakavaa ja kuten olen kertonutkin, harrastan Muulin kanssa edelleen ohjasajoa ja juoksutusta, vaikka se on ottanut ritolatkin. Mutta tiedän, että jos lentelisin selästä yhtenään, alkaisin itse ruokkia pakoreaktiota jännittymällä.

Ja kuten olen kertonutkin, en ole todellakaan mikään nuorten hevosten kouluttaja ja erään blogin aktiivisen kommentoijan sanoin, tässä taidetaan olla jo "miinuksen puolella".

Pohdiskelin kesällä 2016 sitä, että löytyisiköhän Muulille ratsuttaja. Tuolloin Muulin selässä ei oltu vielä käyty ollenkaan (Suomessa ainakaan) ja totesin, ettei minulla ole varaa maksaa kenellekään 50 euroa kerralta, jos ensimmäiset viisi kertaa menee siihen, että Muuli päästää vieraan ihmisen vierelleen. Tuolloin siinä olisi todennäköisesti käynyt juuri niin.

Nyt on puolitoista vuotta jumpattu kaikenlaista ja vieraskin voi kosketella muulia joka paikkaan, harjata vapaana karsinassa ja putsata kaviot. Muuli antaa tarhasta kiinni vieraalle ja kulkee talutuksessa nätisti. Puolitoista vuotta sitten Muuli ei olisi ollut "valmis" kohtaamaan mitään niin uutta, kuin vieraan kouluttajan, mutta nyt se on mielestäni riittävän käsiteltävissä ja aikuistunut, että sitä voisi kokeilla. Voihan muuten olla, ettei minun tekemiselläni ole edes ollut suurta merkitystä, vaan Muuli olisi muutenkin kesyyntynyt. Tiedä näitä.

Saattaahan se palata maitojunalla hyvinkin nopeasti ja sitten mietitään Muulille uusi urapolku.
Sanna Kauppinen tuli vajaa kuukausi sitten Elmamessuilla kyselemään muuleista ihan noin muuten vaan. Hän oli ollut jenkeissä ranchilla ja ratsastanut muuleillakin. Että olisiko muuli pidemmille vaelluksille hyvä kuormajuhta, sellaisinahan niitä jenkeissä paljon käytetään. Kerroin että on ja jatkoimme keskustelua. Sanna oli messuilla näytteilleasettajana Ranch Horsemanship ry:n puolesta. He esittivät joka päivä karjanajonäytöksen hevosilla, Sannalla oli mukanaan paint ruuna Dancer.
Muuliprojektia hän oli lukenut joskus aiemmin jonkin verran, eli Muuli oli tuotteena semituttu. Blogia hän luki viikonlopun aikana vielä lisää. En tiedä oliko hyvä vai huono juttu.

Noh, siinä sitten Elmassa juttelimme muuleista ja jossakin sivulauseessa tuli ilmi, että Sanna ottaa vieraita hevosia koulutukseen/ratsutukseen. Ilmeisesti hyvin samanlaisessa sivulauseessa sanoin, että etsin Muulillekin koulutuspaikkaa (yhteen olin ollut jo yhteydessä aiemmin samalla viikolla). Kävin hakemassa Sannan tilan, Hietaniemen tilan, esitteen ja illalla paneuduin asiaan Internetin avulla.
Sanna kertoo itsestään kotisivuillaan näin

"Hevosten kanssa olen toiminut koko pienen ikäni, mutta ulkomailla opin oikeasti miten ratsastetaan ja koulutetaan hevosia. Varsinkin tavattuani nykyisen valmentajani ja oppimestarini Jeff Sandersin hänen pitämällään kurssilla Saksassa, silmäni avautuivat ja lamput syttyivät pääni päälle hyvinkin kirkkaasti; nyt tiesin tarkalleen, miten haluaisin hevosiani kouluttaa ja ratsastaa. Kävin Jeffin ja hänen silloisen vaimonsa Katrinan luona muutaman kuukauden opissa Amerikassa elo-lokakuussa 2011, ja uudemman kerran tammi-huhtikuussa 2014. Näiltä reissuilta mukaan tarttui roimasti oppia vanhasta kalifornialaisesta lännenratsastuksesta ja tyylistä kouluttaa hevosia, sekä karjatyöskentelystä hevosten kanssa."

Lauantaina Elmassa palasin asiaan ja sanoin, että olisi aika mahtavaa saada Muuli Sannalle koulutettavaksi. Juttelimme myös tavoitteista ja Sanna oli kovasti surullinen siitä, kun ihmisillä on niin kova kiire, että kahdessa kuukaudessa pitäisi saada hevonen spinnaamaan ja piffaamaan, samanaikaisesti. Sanoin, että ei kuule mitään, itsekin olen hitaamman edistymisen kannalla enkä kuvittelekaan, että Muuli olisi mihinkään valmis kahdessa kuukaudessa. Tai olisi se varmaan ihan valmis lähtemään kotiin, jos siltä kysytään. Kuulin, että koulutuspaikka vapautuisi joulukuussa, kun nykyinen koulutettava lähtee takaisin kotiinsa.

Viikonlopun aikana tiedustelin tietenkin myös omalta tallinomistajalta, saako tallipaikan pitää panttimaksua maksamalla. Saa. Jos ei olisi saanut, ei Muuli olisi lähtenyt kotitallilta mihinkään. Me ei muuteta nykyiseltä tallilta pois kuin kilon paloina.

Sunnuntaina juttelimme taas hetken ja kysyin, onko Sannalla jotain sopimusta, joka pitäisi allekirjoittaa, että homma on selvä. Itsehän kuvittelin, että olimme sopineet jo asiasta ja sopimus olisi vain muodollisuus. Sannan reaktio oli mieleenpainuva. "Siis oletko oikeasti tuomassa sitä meille?" "Ööö, enkö mä niin sanonut jo eilen?"

Keskustelimme myös tärkeimmästä asiasta pikaisesti, nimittäin blogista. Sanna ymmärsi oikein hyvin, kuinka tärkeää on ottaa kuvia ja videoita runsaasti. Muuliprojekti ei siis tule katoamaan mihinkään, vaikka Muuli onkin sisäoppilaitoksessa.

Sopimukset tallipaikasta ja koulutuksesta (yht 600e/kk) tulivat sähköpostiin hieman myöhemmin, tosin niitä odotellessa panikoin jo, että mulle tehdään oharit. Ei tehty.

Tavoitteeksi Muulin kanssa kerroin, että jos sen voi varustaa, nousta selkään ja käydä maastoilemassa pitkillä ohjilla, niin se on valmis. Muuta en kaipaa tai tarvitse. Pitäisi onnistua, mutta jännä nähdä. Jos Muuli muuttuu villieläimeksi ja on edelleen arvaamaton äkkilähtöjensä kanssa, niin Sanna ei käytä pakkokeinoja sen kanssa. Jos homma ei toimi, haen Muulin kotiin. Ei siinä sen kummempaa. Uskon, että Sanna on sen tyyppinen ihminen, että kyllä sanoo, jos Muuli on niin toivoton tapaus, että oikea paikka sille olisi kylmäsavustettuna ihanan pehmeän kauraleivän päällä. Olen itse ajoittain ihan samaa mieltä.

Eipä tiennyt Muuli vielä elmamessuilla, mihin joutuu. Kuva: Emmi Jormanainen

Jos et muuten tiedä missä on Sonkajärvi, niin mäpäs kerron. Se on perseessä. Tai no Suomen perse on suunnilleen Helsingissä (eräiden lähteiden mukaan Turussa), mutta tämä on pk-seudulta päin katsottuna perseessä. Google Mapsin mukaan ajoaikaa on viisi tuntia, trailerilla toki hieman kauemmin. Sonkajärvi on Iisalmesta hieman pohjoiseen ja sinne pääsee mukavasti vitostietä pitkin.
Vaikka matkaa on, on minun silti käytävä katsomassa Muulia aina välillä ja touhuttava itsekin sen kanssa. Eihän tämä homma toimi niin, että se viedään sinne ja haetaan juhannuksena takaisin ja se on yhtä villi kuin ennenkin. Kun ajomatkaa on noin paljon, on reissu pakosti kahden päivän pituinen, onneksi sohvapaikka kuulemma löytyy.

Olen niin innoissani tästä mahdollisuudesta ja toisaalta mietin, että onkohan tämä Muulille hyvä. Se on varmaan ihan tyytyväinen kotitallillakin, kun vähän maastakäsitellään ja naksutellaan yhdessä. Eihän se ymmärrä, että se on vain käymässä vieraassa paikassa. Ja mitä Tuuliponikin miettii, kun kaveri lähtee! Julmaa. Mutta sen mä tiedän, että ilman apua, ollaan vuoden päästä tässä ihan samassa tilanteessa, silloin Muuli on täyttämässä 6v ja edelleen mä pikkasen maastakäsittelen ja otan laitumella kivoja kuvia. Ei ole ok.

Mitäs mä teen kaikella sillä vapaa-ajalla, mitä saan? No töitä tietenkin! Tälläkin hetkellä olen lomitushommissa Tukkilassa!

Ps. On se se sama Sanna, joka oli tämän vuoden Maajussille Morsiamessa. Asia selvisi minulle muuta kautta, itse en ole sarjaa seurannut.