Muulin ajo-opetus nytkähti isosti eteenpäin, mutta takapakkejakin otettiin.

Muulin "varsinaisessa" ajo-opetuksessa on ollut parin kuukauden tauko, jos ei lasketa mukaan ohjasajoa, joka on toki sekin osa ajo-opetusta. Viimeksi pari kuukautta sitten kokeilin Muulille liian lyhyitä kakkuloita, hylkäsin ne ja vaihdoin aisoiksi pehmopuomit. Muuli veti perässään myös pressua.

Ostin (okei, en ole maksanut vielä) tallikaverilta vetokartun ja sain toiselta tallikaverilta ylimääräisiä viemäriputkia. Viimein viime viikolla sain aikaiseksi varustaa (okei, mies varusti) viemäriputket tarvittavilla lisäosilla, jotta ne toimisivat hyvin vetokartun kanssa ja saisin muodostettua niistä kakkulat.

1. treenikerta

Kaikkea pitää tietenkin heti päästä kokeilemaan, joten uunituoreet kakkulat laitettiin Muulin perään (paalinaruviritykseltä ei säästytty, koska ostamani palomiehen haat olivat liian pienet vetokartulle) ja menoksi. Valjastin Muulin kentän puolella, lykkäsin narun mieheni käteen ja herran haltuun. Mieheni sai taluttaa sen takia, koska hänellä on enemmän habaa pitää paikalta poistuvaa muulia aloillaan. Hänellä ei toisaalta ole edes mitään oletusta, että Muuli häipyisi paikalta.

Mitään äkkitilanteita ei tapahtunut ja Muuli meni kuin mikäkin vanha tekijä, vaikka kenttä oli umpijäässä ja perässä raahaava karttu piti melkoista ääntä!

Kierrettiin kenttää joitakin kertoja ensin pelkästään mies ja muuli, sitten minä vetokartun takana kävellen ja totuttaen liikkeeseen takana, sitten minä taluttaen ja lopuksi myös mies kävellen takana totuttaen vieraaseen ihmiseen takana. Melko vierashan mieheni Muulille on, yleensä tulee paikalle vain silloin, kun Muulia kuljetetaan johonkin.

2. treenikerta

Viemäriputket on muuten oikein mainiot tähän alkuopetukseen. Ne mukautuvat, joustavat ja ovat kevyet. Toki, jos Muuli monottaa niihin ja ne menevät rikki, saattavat ne sälöytyä ja rikkoa Muulin. Mutta se menee sitten luonnonvalinnan piikkiin, joten en olisi kovinkaan huolestunut.

Seuraavana päivänä olin tallilla yksin ja varustautunut isompien hakojen kanssa. Valjastin Muulin ja talutin riimusta kenttää ympäri. Lähetin sitä myös edelleni kävellen itse takaviistossa. Muuli suoritti tosi hyvin ja annoin sen haistella lätäköitä niin paljon kuin se halusi. Sehän tarkoitti vain, että se oli tosi rento, eikä perässä tuleva karttu haitannut sitä pätkääkään.

Tällä kertaa karttu piti erilaista ääntä, koska oli plussaa ja kenttä oli sulanut lätäköille.
Purin valjastuksen kentällä Muulin seistessä paikoillaan. Jonkin verran sitä joutui palauttamaan paikoilleen, mutta se ei pelljästynyt yhtään, kun pudotin irrotetut aisat turhan isolla liikkeellä maahan sen kavioiden viereen.

3. treenikerta

Kolmannella kerralla oli tarkoitus vetää kuormalavaa, joten laitoin rintaremmin kulkemaan aisan kautta, jolloin veto tulee rintaremmista silojen sijaan. Eli kuten kuuluukin.

Kolmantena päivänä kusetin tallinomistajan avustamaan ja hänen tyttärensä kuvaamaan. Okei, he halusivat ihan itse auttaa. Oli nimittäin aika siirtyä nextille levelille, eli ottaa mukaan kuormalava. Tarkoituksenahan on lanata kenttää sillä kuormalavalla. Siis joskus tulevaisuudessa.

Näin ensimmäisenä kertana kevyt lava laitettiin perään "kevyesti", eli niin, ettei se lanaa, vaan liukuu mahdollisimman hyvin. Eihän Muulin valjasvarustustakaan ole tehty ison taakan vetoon, joten näillä vermeillä saa vetää korkeintaan hyvin liukuvaa pulkkaa tai tuota kuormalavaa, mutta ei koko kenttää kerrallaan.

Jos teetän Muulille länget, teetätän ne vasta sitten, kun Muuli toimii ajossa kuin vanha tekijä. Eli länget saattavat jäädä haaveeksi. Talven tavoite on kyllä päästä laitumelle pulkkailemaan. Odotan runsaslumista talvea, jolloin ei niin paljon satu, jos lennän penkkaan Muulin kiihtyessä liikaa.

Vaikeinta oli saada kuormalava kartun perään ja tallinomistaja joutuikin tekemään Muulin kanssa pari kunniakierrosta. Sille ei ole vielä ok, että ihminen tusaa jotain sen takana. Kun sain lavan kiinni, siirryin heti sivulle ja tallinomistaja alkoi taluttaa. Muutaman kierroksen jälkeen tulin kävelemään lavan taakse, jotta Muuli tottuu liikkeeseen. Ei mitään ongelmaa.

Lyhyen, mutta sitäkin onnistuneemman treenikerran päätteeksi riisuimme Muulin kentällä, tällä kertaa se seisoi hyvin paikoillaan, ja päästimme takaisin tarhaan. En olisi uskonut että se vetää kuormalavaakin kuin vanha tekijä eikä kiihtynyt missään vaiheessa! Ennemmin se käveli pää alhaalla rauhassa löntystellen.
 
Kokosin alla olevalle videolle pätkät jokaisesta kolmesta ensimmäisestä treenikerrasta.

4. treenikerta

Varustin Muulin päästään vain riimuun, kiinnitin aisat ja lavan ja sit mentiin kenttää ympäri ihan vain taluttaen. Tarkoitukseni oli jo kokeilla ohjasajoa, mutta en ollut kentällä yksin, joten ajattelin sen olevan turhan riskialtista. Lava käännettiin myös niin, että laudat ovat poikittain menosuuntaan, jolloin siitä tuli hieman enemmän vastusta. Silti se oli kevyt vetää silavaljailla.

Kaikki meni oikein hyvin, kentällä juoksutettavana olleella hevosella ei ollut pätkääkään toleranssia Muulin suhteen, mutta Muuli ei tuntunut ottavan kipinää keskellä kenttää tanssivasta hevosesta.
Mutta mistä se sitten otti kipinää, oli tallin koira. Ensimmäisellä kerralla sain Muulin helposti pidettyä, se otti parin askeleen pyrähdyksen ja siirtyi takaisin käyntiin. Emme kunnolla ehtineet edes jatkaa matkaa kun koira hyökkäsi aidan alta kentälle ja Muuli lähti, tällä kertaa niin, ettei minulla ollut mitään saumoja sen kanssa.

Muuli juoksi aivan kentän uraa pitkin, jolloin lava jäi ensimmäiseen aitatolppaan (aisat murtuivat perästä ja vetokarttu ja lava jäivät niille sijoilleen). Minä jäin varmistamaan kentän takaportin, ettei Muuli tai juoksutuksessa ollut hevonen poistu maisemista ja muut ottivat Muulin ja hevosen kiinni.
Muuli siis kirmaili kentällä pelkät aisat perässä heiluen. Onneksi olin juuri tänään laittanut potkuremmin, joten aisat eivät ihan valtoimenaan osoittaneet sivuille.

Fiksasin saman tien Muulille uudet aisat ja kartun perään ja tallinomistajan mies uhrautui taluttamaan. Hänellä olisi kuitenkin realistisemmat voimavarat pidellä Muulia voimalla aloillaan jos sama toistuisi. Muuli ei ollut millänsäkään kun ensin kierrettiin kenttä lavalle asti ja otettiin se matkaan (Muuli veti) ja sitten vielä kerran kentän ympäri lanan kanssa. Ainoastaan sillä suoralla, jossa se pelästyi koiraa, se kiirehti ja sitä sai pidellä.

Olen saanut varoituksia, että näissä ajotouhuissa ei todellakaan saa käydä mitään tällaista. Eläin ei saa koskaan pelästyä yhtään mitään tai peli on ikuisesti menetetty. Nyt Muulin pelästytti ulkopuolinen asia, johon en pystynyt vaikuttamaan. En nähnyt koko koiraa ennen kuin toisella kerralla, joten en pystynyt esim oikaisemaan kentän poikki jo aiemmin, jolloin emme olisi tulleet koiran kohdalle ollenkaan.

Olin iloinen, kuinka Muuli ei yhtään arastellut kun laitoin aisat ja lavan sille uudestaan, joten sille ei todennäköisesti jäänyt niistä mitään pitkäaikaista traumaa. Asiasta ei tehty mitään numeroa, vaan hommaa jatkettiin heti kun sain vaihdettua palomiehen haat toisiin aisoihin.

Mutta onko peli nyt tosiaan menetetty ikuisiksi ajoiksi? Jos pyrkisin kaikin keinoin välttelemään Muulin äkkilähdöjä, en voisi tehdä sen kanssa mitään. Sillä herää pakoreaktio edelleen ihan salamana ja arvaamatta että ei ehdi edes sanomaan "wooou", Olisiko vastaus viedä sitä tarkoituksella epämukavuusalueelle, mutta ei liikaa, vai tehdä vain tomerana hommia ja jos näin käi niin sitten käy? Nyt meillä oli sentään kolme kertaa ilman mitään ongelmia ja neljännellä kerralla puskissa vaani koira.

Näissä ajohommissa oma varmuuteni tulee loppumaan siihen kohtaa kun vetelemme laitumella pulkalla. Jos haluan saada Muulin kärryjen eteen, tulen lähettämään sen kärryineen ammattilaisen oppiin. Kai sen joku netin kantaman takana asuva ravimies suostuu ottamaan.