Se oli lähtökohtaisesti jo vähän täpinöissään, mutta sitähän hevoset usein ovat kun sisäruokintakausi alkaa ja ilmassa on viileyttä. Jos näinä päivinä en käsittelisi Muulia, jäisi se jo nyt talviteloille. Kamat selkään siis vaan ja kentälle.
Muuli oli tosi hyvä, sain tehtyä sen kanssa pitkiä hyviä linjoja ja hyviä kulmia. Se ei hermostunut vaikka harpoin sen takaviistossa aika pitkilläkin askeleilla, jotta pystyimme menemään mahdollisimman pitkään suoraa.
Kun Muuli oli superhyvä ja tallinomistaja kysyi, ottaako kuvia, olin tietty että totta helvetissä. Se hyvyys loppui siihen, kun ensimmäisen kerran ohitettiin selkäännousukorokkeella seisoneen tallinomistajan. Muuli lähti lapasesta.
Ja se lähti uudestaan. Ja uudestaan. Ei edes vituttanut. Se ei tuossa kohtaa edes tarvinnut mitään (minun mielestäni) kunnon syytä touhulleen, vaan oikein odotti jotain merkkiä.
Löysin varastoistani sellaiset jämäkät ohjasajo-ohjat, joissa on nypylöitä, mutta silti niistä ei ollut hyötyä.
Eräs toinenkin (parempi) ohjasajokerta tuli dokumentoitua tässä välissä. Teimme suoraa uraa ja käännöksiä. Koska kentällä oli laajoja lätäköitä, saatiin niistä tavallaan apua kun ne määrittelivät kulkureitit ja toisaalta jos ohjasin päin persettä ja Muuli osui lätäkölle, niin itsepähän kärsin, kun Muuli stoppasi. Me emme siis ole ihan vielä sillä tasolla, että Muuli menisi ohjasajaen kyselemättä lätäköihin, talutuksessa se kyllä menee.
Teimme tälläkin kertaa suoraa uraa ja vain ympyrällä ravia. Muuli tuntui jopa tahmaiselta. Videoon lisäsin katselumukavuuden lisäämiseksi tekstiä ja ääniraidan.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti