Muuliprojekti: Piet Nibbelinkistä tuli hevostaitokouluttaja onnellisten sattumusten kautta

On mahdotonta saada yhtä kurssiviikonloppua yhteen ja samaan postaukseen niin, että tekstistä ymmärtää mistä oli kyse ilman, että se rönsyilee sivutolkulla sinne ja tänne. Sillä juuri sellainen Piet Nibbelinkin kurssi oli. Ensikertalaiselle punaisen langan löytyminen oli välillä haastavaa ja välillä taas hyvin selkeää, kunhan muisti poistua konkreettiseta tasolta paljon abstraktimpaan ajattelutapaan.

Tässä pitää ymmärtää että maastakäsittelyä on monenlaista. On sitä, jossa treenataan ratsastusliikkeitä maastakäsin, on sitä, jossa ongelmahevosta laitellaan narua pyörittelemällä kuriin ja on sitä, jossa hevosen kanssa halutaan olla ystäviä. Pietin kurssi oli vahvasti tätä viimeiseksi mainittua.
Jaan kurssin postaukset kahteen osaan. Tässä osassa kerron Nibbelinkin työskentelytavasta ja teoriasta sen perusteella, mitä hän kurssilla kertoi ja mitä olen voinut lukea hänen kotisivuiltaan. Seuraavassa osassa kerron siitä, miten se kohtasi Muulin ja minun ajatusmaailmani. Ehkä postauksia tulee vielä kolmaskin.

Kuva: Tiina Räikkönen

Nibbelinkin oma tyyli on saanut vahvasti vaikutteita Hempflingistä

Piet Nibbelink tutustui hevosiin ollessaan 14-vuotias lähtiessään mukaan ratsastustunneille isoveljensä kanssa. Veli lupasi vielä maksaa ratsastustunnitkin, joten Nibbelink ei voinut sanoa ei. Opetuksesta vastasi vanha armeijan sotilas, joka oli erinomainen ja kärsivällinen hevosten kanssa, mutta vähän vähemmän kärsivällinen ihmisten kanssa. Ratsastuksen opetus alkoi liinassa ja hevosen selässä maaten, ei istuen, koska makuulta oli helpompi pudottautua maahan jos tilanne vaati sitä. Harjoitusta tehtiin kaikissa askellajeissa. Vuoden päästä isoveli kuitenkin lopetti ratsastuksen jolloin myös Nibbelinkin tuntien rahoitus loppui ja hän joutui luopumaan harrastuksestaan.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, 34-vuotiaana, Nibbelink palasi ratsastustunneille tavalliseen ratsastuskouluun. Ratsastuksessa käytettiin apuna raippaa ja kannuksia mutta silti hän nautti harrastuksesta ja osti itselleen nuoren hevosenkin. Nibbelink alkoi opettaa hevostaan samaan tapaan kuin häntä ratsastuksen maailmaan opettanut sotilas. Homma sujui hyvin, joten ratsukko lähti kisakentille kokeilemaan taitojaan. Hänen hyvä ja lempeä hevosmiestaitonsa korvaantui kuitenkin pikkuhiljaa voimalla ja hevonen ei enää nauttinut ratsastuksesta, kun Nibbelink halusi päästä ratsastuksessa yhä parempiin ja parempiin suorituksiin.

Tässä kohtaa Piet näki videoita Klaus F. Hempflingistä, joka ratsasti pitkin metsiä ilman mitään varusteita. Hän teki hevosillaan paljon enemmän kuin mitä Nibbelink oli koskaan tehnyt! Nibbelink lopetti kilparatsastuksen ja päätti aloittaa ihan alusta. Hän alkoi opiskella Hempflingin tyyliä videoista ja kirjoista ja totesi tyylin hyväksi. Hempfling tuli pitämään klinikkaa Hollantiin ja Piet osallistui tietenkin mukaan. Hän meni hevosensa kanssa picaderoon näyttämään polleana mitä kaikkea osasi jo valmiiksi. Hevonen ei kuitenkaan toiminut yhtään!

Kuva: Tiina Räikkönen

Hempfling sanoi Nibbelinkille että ”Sinun ei tule haluta”. Tuolloin Nibbelink ajatteli, että tietenkin hän haluaa ja haluaa olla vähintään yhtä hyvä kuin mitä Hempfling on! Ja että tietenkin hän haluaa hevosen pitävän työskentelystä. Meni kuitenkin hetki ennen kuin Nibbelink ymmärsi mistä Hempfling puhui. On ero siinä, mistä unelmoi ja mitä haluaa. Jos jotain haluaa, tulee käyttäneeksi voimaa sen toteuttamiseen. Unelmaa taas on valmis odottamaan päivän, viikon, vuoden tai koko elämänsä ja jos se toteutuu, se on lahja.

Hempflingin tavattuaan Nibbelink ei pystynyt koskemaan hevoseensa kahteen kuukauteen, koska hän tunsi niin suurta syyllisyyttä siitä, kuinka oli käsitellyt sitä aiemmin. Hän teki töitä myös itsensä kanssa, jotta olisi entistä kärsivällisempi eikä pakolla yrittäisi saavuttaa tuloksia hevosen kanssa.
Hän muutti työskentelytapaansa ja alkoi työstää hevosia eri tavalla, antaen hevosille sitä, mitä ne tarvitsevat ja halusi antaa niille sitä, mitä ne tarvitsevat. Eikä sitä, mitä Nibbelink itse halusi työstää niiden kanssa. Hän tajusi, että hevosella on päässään vain yksi kysymys; miltä täällä tuntuu. Siihen on vain kaksi vastausta; joko tuntuu hyvältä tai pahalta. Jos hyvältä, se haluaa pysyä ihmisen lähellä ja jos huonolta, se haluaa häipyä tilanteesta.

Jos hevoselle haluaa luoda tilanteen, jossa hevosesta tuntuu hyvältä, on ensin tiedettävä, että mikä hevosista tuntuu hyvältä. Hevosten kommunikaatio perustuu kehonkieleen ja sitä taas määrittelee mielentila. Jos on hyvä fiilis, kaikki näkevät sen, ja jos huono, sekin näkyy. Kaiken taustalla onkin siis oman mielensä hallinta. Se vie aikaa eikä se ole Nibbelinkin mukaan oppimisprosessi vaan kasvuprosessi.

Kuva: Anniina Gullans

Tie opettajasta hevostenkouluttajaksi

Ennen hevosuraa Nibbelink opiskeli opettajaksi ja toimi vähän aikaa biologian opettajana mutta opiskelijamäärän pudottua ja työttömäksi jäätyään hän toimi suunnittelijana IT-alalla. Hän ei niinkään pitänyt tietokoneiden kanssa työskentelemisestä mutta kun alkoi työskennellä konsulttina ihmisten kanssa, se oli mielekkäämpää.

Kun hän jäi työttömäksi IT-töistä 2004 hän muutti nykyiselle tilalleen ja aloitti ensin täysihoitotallin pitämisellä ja myöhemmin ratsastuskoulun. Tuolloin hän pystyi laittamaan kaiken aikansa ja energiansa hevostoimintaan ja nauttii työstään suuresti. Tällä hetkellä Nibbelink on täysipäiväinen hevostaitokouluttaja, joka matkustelee paljon ympäri Eurooppaa pitäen kursseja. Hän on käynyt opettamassa myös Yhdysvalloissa.

Nibbelink kertoi meille tarinan unelmien saavuttamisesta. Hänen ja hänen silloisen vaimonsa kotinsa lähellä oli ihana maalaistalo, jonka ohi he usein pyöräilivät. Samalla he juttelivat siitä, kuinka mukavaa siellä olisi joskus asua. Eivät he kovin vakavissaan puhuneet eivätkä juuri tehneet töitä saadakseen unelmiensa talon, mutta ajatus oli hautumassa.

Nibbelink piti jossain vaiheessa mehiläisiä ja keräsi näiltä hunajaa. Mehiläiset olivat kuitenkin hänen kodistaan hieman kauempana ja kun kunta osti tämän unelmien maatilan ja alkoi muuttaa sitä opetustilaksi lapsille, Nibbelink kävi kysymässä jos saisi siirtää mehiläiset tilan maille. Tilan talonmies ei uskaltanut antaa lupaa, mutta kunnan virkamies antoi luvan.

Kului aikaa ja Nibbelink sai kuulla että tilan päärakennus annettaisiin vuokralle. Hän suuntasi kunnantalolle. Vuokra oli aivan liian paljon ja Nibbelink palasi kotiin tyhjin taskuin. Hän laski vaimonsa kanssa tulot ja menot ja he eivät millään voisi maksaa niin suurta vuokraa. Hän palasi kuitenkin kunnantalolle ja kertoi että he voisivat maksaa pyydetystä vuokrasta puolet. Ja he saivat talon!

Kuva: Tiina Lepojärvi

Unelmien talosta hevostilalliseksi

Pariskunnan oli tarkoitus elellä ihan rauhassa unelmiensa maatilalla mutta pian pihassa oli tallipaikan kyselijä, toinen kyselijä ja kolmas. Ja kohta Nibbelinkeillä oli tiluksillaan hevostalli. Laitumet olivat hankalasti isomman tien toisella puolella, mutta he sopeutuivat tilanteeseen.

Liikenne isolla tiellä kuitenkin kasvoi koko ajan ja Nibbelink toiminnan miehenä paineli taas kunnantalolle ja vaati näitä tekemään asialle jotain ennen kuin jollekin sattuu jotain, kun hevosia talutetaan tien yli. Hän väitti pokkana, että on kunnan velvollisuus korvata vahingot, jos jotain tapahtuu. Ja mitä tapahtuikaan? Hän sai vuokrata kaupungin omistamaa maata tilansa vierestä, jolloin ison tien yli ei enää tarvitsisi mennä!

Tarina jatkui vielä monen mutkan verran mutta tällä hetkellä tila on laajentunut niin, että hevosia on 34 ja näistä osa on täysihoidossa ja loput ovat omia. Tilalla toimii ratsastuskoulu, joka perustuu hyvin pehmeisiin arvoihin. Hevoset laiduntavat paddock paradise-tyylisessä tarhassa, jossa on peräti kahden kilometrin pituinen rata. Nibbelink kertoi että he täyttävät joka päivä 34 heinäverkkoa ja ripottelevat ne pitkin rataa.

Nibbelink saavutti siis unelmansa hitaasti ja onnellisten sattumusten kautta. Hän ei vihaisena tai voimalla lähtenyt sitä toteuttamaan vaan nykytila oikeasti lahja.

Kuva: Tiina Räikkönen

Hevoslaumaa johtavat johtajatamma ja johtajaori

Nibbelink kertoi paljon hevoslauman toiminnasta, sillä hänen tyylinsä perustuu hyvin vahvasti hevosten omaan kieleen. Hevoslaumaa ohjailee johtajatamma ja johtajaori. Tamma kuljettaa lauman ruuan ja veden äärelle kun orin tehtävä on pitää häiriötekijät poissa. Kun tamma välttelee konflikteja kierrellen kauempaa, ori hoitaa homman tässä ja nyt. Hevoslauman jäsenet eivät koskaan kyseenalaista johtajatamman päätöksiä ja antavat tälle aina kyselemättä tietä.

Hevoset myös toimivat laumassa kuin linnut tai kalat, niiden ei tarvitse varsinaisesti katsoa johtajatammaa, ne aistivat toisensa muutenkin. Kun johtajatamma kohottaa päänsä ja lähtee juoksemaan karkuun, muut lähtevät mukaan mitään kyselemättä. Hevoset ovat ikään kuin magneetteja ja ne vetävät toisiaan puoleensa.

Tekemämme harjoituksetkin perustuivat hevosten omaan kieleen ja jäljittelimme toimissamme hevosta. Kerron harjoituksista ja niihin perustuvasta teoriasta tarkemmin toisessa postauksessa.

Kuva: Tiina Räikkönen

Entä pitkäkorvat?

Pietin kursseilla on käynyt jonkin verran aaseja aiemmin, mutta muulien kanssa hän ei ole aiemmin toiminut. Tällä kertaa hän sai kurssilleen kaksi muulia kerrallaan ja hän kertoi miksi aasi on hieman erilainen kuin hevonen. Jotta eläintä halutaan ymmärtää, on kurkattava sen evoluutioon. Monet sanovat että aasit ovat itsepäisiä, mutta aasit ovat kotoisin vuoristosta ja hevoset ovat aroilta. Kun vaara uhkaa arolla, on ensimmäinen liike paeta ja katsoa vasta sitten että seuraako uhka vielä perässä.

Vuoristossa sen sijaan on mahdotonta juosta suin päin pakoon, vaan siellä on ensin katsottava ja miettiä sen jälkeen. Tästä tulee aasin itsepäinen maine kun se jähmettyy paikoilleen kun se pelkää jotakin.

Nibbelink kehotti aina ongelmatilanteissa miettimään että miten hevonen villinä luonnossa hoitaisi tilanteen ja aasien kohdalla on muistettava aina, miten aasin luonnollinen elinympäristö eroaa hevosen elinympäristöstä.