Ajatuksena hyvä, toteutettuna ei niin hyvä; Muulin syöttelyä selästä käsin

Kerroin eillisessä postauksessa kuinka Muuli loisti Aasipäivässä. No, pari päivää Aasileirin älkeen se palautti minut maan pinnalle, ihan kirjaimellisesti.

Minulla oli oikein ahkera kuvaaja mukana tallilla ja olimme juuri ottaneet mahtavat voittokuvat Muulin kanssa. Mietimme että mitä sen kanssa voisi vielä tehdä ja jompikumpi sitä ehdotti, voisin istua Muulin selässä samalla kun se laiduntaa. Laidunnus toimisi myös oikein hyvänä siedättämisen edesauttajana, jos Muuli suostuisi laiduntamaan samalla, olisi se rentoutunut ja syöminen rentouttaa sitä vielä entisestäänkin ja ihminen selässä yhdistyy laiduntamiseen.

En ihan suorilta kiivennyt selkään, vaan kävin hakemassa tallinomistajan narun päähän ja otin itselleni kypärän. Turvaliiviä en ottanut koska se ei olisi sopinut kuviin ja luulin, ettei sille ole tarvetta. No luulo ei ole tiedon väärti.

Kaikki kuvat otti Emmi Jormanainen

Olin jo hieman aiemmin hypellyt Muulin vierellä ja se suhtautuikin selkään punttaukseen todella kivasti. Kunnes, siinä kohtaa kun olin melkein saanut jalan selän toiselle puolelle, Muuli räjähti ja putosin maahan. Mätkähdin riimunnarun päälle ja tunsin allani, kuinka se luistaa Muulin kadotessa paikalta. Nappasin refleksinomaisesti narusta kiinni (huom, olin antanut hanskani tallinomistajalle) ja kas, Muuli pysähtyi!

Maahan putosin oikein siististi. Kypärä otti kevyen maakontaktin, siis niin kevyen ettei sen päivittäminen esimerkiksi Charles Oweniin tullut ajankohtaiseksi, valitettavasti.

Uudestaan vain ja tällä kertaa sain jalkani yli ja jäin ensin halailemaan Muulia kaulasta, jos se vaikka päättäisi poistua paikalta uudelleen. Muuli oli kuitenkin oikein kiltti tyttö ja pääsin pian istumaan sen selkään. Pystyin jopa korjaamaan asentoani selässä ja hetken jälkeen Muuli alkoi syödä ruohoakin. Se siis rentoutui.

Emmi laittoi kuvia tulemaan muistikortin täydeltä, sillä olihan tämä aika historiallinen hetki. Jossain kohtaa sanoin että eiköhän Muuli ala olla aika valmista kauraa, että tulen alas selästä. Minun olisi pitänyt pitää turpani kiinni sillä tuossa kohtaa Muuli alkoi kävellä, tuntui muistavan että selässä on jotain sinne kuulumatonta ja päätti poistua paikalta. Selässä ei ollut yhtään mitään, mistä ottaa kiinni, joten ajauduin selän takaosaan, josta luiskahdin maahan selälleni. Tällä kertaa suojasin kypärääni ja vedin leukaa rintaan. Maakontaktin otti ensin vastaan yläselkäni ja kaikki ilma tuntui pakenevan keuhkoista.

Se ensimmäinen kipuaalto oli jotain ennenkokematonta ja hetken päästä osoitin rintaani ja muut ymmärsivät että ilmat pakenivat keuhkoista. Keräilin itseäni hieman laitumella maaten, kunnes selkään oli taas noustava. Eihän tätä todellakaan voinut tähän jättää. Kuvaaja laittoi videon tulemaan, koska Muuli on ihan #sairaannopee ja tästä olisi ollut mahdollista saada aika nopeatempoista materiaalia. No sitä ei valitettavasti tullut, mutta ihan sujuva punttaus, selässä istuminen ja alastulo tallentuivat videolle.

Istuin selässä siis vain tuon videolla näkyvän pienen hetken ja tulin alas. Muuli pääsi laitumelle vapauteen. Pitkäaikaisimmat blogin lukijat löytävät varmasti virheen alla olevasta kuvasta.

Nyt pari päivää tapahtumien jälkeen alaselkäni on toiselta puolelta jumissa, enkä saa puettua sukkia ellen istu jakkaralle ja ota jalkaa kädellä lähemmäs. En siis voi seisoa yhdellä jalalla ja koukistaa toista sukan pukemista varten. Ratsastamisessa ei sensijaan ole mitään ongelmaa ja pääsen selkäänkin. Voltarenia nahkaan ja kovaa ravia!

Esit 7.3.2018: puoli vuotta tapahtuman jälkeen, tunnen edelleen kipua tietyn nikaman alueella selässä. Työterveyslääkäri ei nähnyt tarvetta jatkotutkimuksille, eli kai tämä menee itsestään ohi kun varoo asentoja, joissa selkään voisi pistää.