Tämä oli yhdeksäs kerta, kun Oona kävi koulimassa Muulia. Kuten tiedätte, on ollut ylämäkiä ja alamäkiä. Aina alussa Muuli on kokeillut, että mennäänkö kovaa vai tosi kovaa, yleensä tosi kovaa. Pysähtyminen ja paikoillaan seisominen on ollut tapetilla nyt parilla edelliskerralla, koska Muulin kaikki askeleet pitäisi saada haltuun, eikä luvattomia liikkeellelähtöjä suvaita. Ensin se tosin pitäisi saada pysähtymään.
Eilen olin taas jo mielessäni perumassa koko ratsastusta ukkosen ja sateen takia, mutta koska säätila näytti sateen vähenevän iltaa kohti, ei luontoni antanut periksi. Oona oli sitäpaitsi lähdössä mökille juhannukseksi, joten stunttikuski ei olisi ollut käytettävissä viikkoon. Kentällä seisoi vesi taas isoina lammikkoina ja Muuli ei varsinaisesti rakasta niitä. Se menee niiden yli, mutta on aina valmis kiertämään. Joten, kun sain Muulin valmiiksi, menin sen kanssa pyörimään lätäköiden yli. Se sai tietenkin aina kaurapalkinnon seistessään lätäkössä.
Sanoin Oonallekin, ettei varmaan kannata ihan vartavasten mennä lätäkön läpi, jos se on mahdollista kiertää niin, ettei Muuli tajua, että kaviouraa muutettiin nimenomaan lätäkön takia. Tallinomistaja otti Muulin liinaan ja minä menin varmistamaan pitkiä sivuja. Olin tällä kertaa aidannut vain yhden kulman pois kentältä, mutta Muuli ei edes vaikuttanut siltä, että se haluaisi hakeutua "pelkopäätyyn". Olisi hyvä jos se kiertäisi rennosti koko kenttää mutta tässä kohtaa on parempi, että se pysyttelee vain puolikkaalla kentällä, jolloin se ei ehdi ottaa niin kovia vauhteja.
Muuli ei välittänytkään lätäköistä mitään vaan ylitti ne kyllä, toki hieman himmaten ennen lätäkköä. Niitä oli siis hyvä käyttää hyödyksi ja pysäyttää Muuli lätäkön eteen ja keskelle lätäkköä. Se pysähtyi hienosti ja seisoi paikoillaan pitkiä aikoja. Hetken päästä se pysähtyi joka kerta, kun Oona siirsi painoa hieman eteen ja Muuli pääsi tulkitsemaan sen pysähtymiskäskyksi.
Ravissa ja laukassakin se meni tarvittaessa märistä kohdista, mutta isoa ympyrää pystyi onneksi tekemään niin, ettei kaikista isoimpiin tarvinnut mennä. Lätäköt taisivat jopa auttaa pitämään Muulin ympyrällä.
Suuhunsa Muuli sai Neue Schulen kuolaimet pitkästä aikaa. Se on heilutellut kieltä enemmän ja vähemmän kaikkien kuolainten kanssa, joten tallinomistaja ehdotti, jos näitä kokeiltaisiin pitkästä aikaa. Jouduin varustamaan Muulin suitset vielä alaturpiksella, jolloin se ei saa suutaan niin auki, että kuolain olisi rengasta myöten suussa.
Kyllä, Muulia joutuu äkkitilanteissa vetämään ohjasta sivulle, jolloin kuolain menee ilman turpista suuhun Muulin avatessa suunsa. En ihmettele yhtään miksi remonttiturpis on keksitty nuoria ajatellen.
Kuvasta näette kuinka turpis on liian alhaalla, mutta tätä kyseistä kappaletta ei saa ylemmäs koska silloin se ei mene kiinni tai on liian kireällä. Nää on näitä ikuisia muuliongelmia. Alan taas haaveilla mittatilaussuitsista, joissa tällaisia ongelmia ei ole.
Tallinomistajan kanssa oli ollut puhetta että joskus, kun Muuli menee hyvin ja tallilla ei ole turhan paljon yleisöä, menen itsekin loppukäynneiksi selkään. Oli puhetta myös ihan tarhassa ratsastamisesta, vaikka ilman satulaa, ja pysähdysten treenaamisesta. Ravia ei mainittu (olen nauhoittanut keskustelut).
Koska Muuli oli tällä kertaa todella asiallinen, menin selkään. Otin Oonalta turvaliivin varmuuden vuoksi. Hän myös dokumentoi tämän tapahtuman.
Pääsin selkään melko hyvin, vaikka ensimmäinen liikkeellelähtö oli turhan sähäkkä. Oonan ratsastusta katsoneena olen oppinut pari asiaa; pidä varpaat menosuuntaan ja kädet hieman levällään. Näillä eväillä siis mentiin.
Kuvittelin että tarkoitus oli mennä pelkästään käyntiä ja pysähdyksiä mutta pian tallinomistaja vaati minua kokeilemaan raviakin. Kokeilin sitä tasan pari kierrosta ja vain toiseen suuntaan. Olo oli kusetettu.
Selästä tulin alas voittajana.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti