Niin että laukataanko me liinassa, Muuli?

Kaikki lukijanihan tietävät että Muuli saattaa ottaa hatkat kun sitä huvittaa (tai siis ei huvita) tai pelottaa. Erityisesti kentällä työskennellessä pidän portit visusti kiinni ja silti se on päässyt karkaamaan sieltä. Olen kertonut blogissani kuinka se on hypännyt muina muuleina aidan yli ja juossut tarhojen väliin.

"My mule bolts, what to do?" on melko yleinen keskustelunaloitus muuliryhmissä Facebookissa. Muutkin muulit lähtevät siis helposti lapasesta ja kaikenlaisia ohjeita on tarjolla. On naruriimua alhaalla turvalla, on kovaa kuolainta ja kaikenlaista härpäkettä. Yhteistä ohjeille on se, että muulit ovat herkempiä turvastaan kuin suustaan, joten jos muulissa on hallintaongelmia, pitäisi sille laittaa rautaa suun sijaan turvalle. En enää ihmettele miten esimerkiksi Espanjassa kaikkien muulien turvat ovat auki piikkisen serratonin ansiosta..

Kun muuli on "bolted", eli ryöstänyt irti käsistä, olen tietenkin aina hakenut sen takaisin hommiin, mutta onhan se tietenkin saanut pienen lepohetken siinä välissä kun olen kirosanoja sadatellen kävellyt sen luokse. Olen kertonut blogissa että Muuli on aina pelästynyt jotain. Nykyään enää harvemmin minua tai liikkeitäni vaan jotain ulkopuolista asiaa. Että sillä on ollut aina syy toimintaansa (eläimellä onkin aina syy toimintaansa, eihän niiden touhussa muuten olisi mitään järkeä).

Vastaus otsikon kysymykseen: Hell no. (T. Muuli)

No nyt on pakko sanoa että en ei todellakaan ole aina mitään syytä. Ei ole mitään syytä että ensin mennään nätisti kavaletin ja pehmopuomien yli, kuten allaolevalla videolla, ja sitten kabuum, lähdetään lapasesta ilman mitään näkyvää syytä. Tai mistä mä oikeasti tiedän jos sillä on vaikka aivokasvain tai toinen silmä on sokea, mutta ei nyt vielä mennä niihin.


Tein yksi päivä testin. Vein Muulin laitumelle ja lähetin sitä itseni ja pelottavan vesikuution välistä. Se suhautti meidän välistämme aika kovaa, mutta pysähtyi heti kun naru loppui. Se ei siis lähtenyt hanskasta siksi että tilanne oli pelottava. Tätä on toki tapahtunut ennenkin, eli Muuli on oikeasti pelännyt jotain eikä ole lähtenyt lapasesta.

Tässä kohtaa eläinten käytösneuvojat kokevat palavaa tarvetta naputella vastine kommenttiboksiin. Kyllä, olen hyvin tietoinen siitä että hevoset eivät feikkipelkää koskaan. Mutta sen verran tunnen jo Muulia että näen siitä milloin se lähtee häntä koipien välissä peläten pois ja milloin se riehakkaasti nakkelee päätään ja lähtee. Se nimittäin tanssahtelee innokkaasti vieressä joskus taluttaessakin, erityisesti maastossa. Olen noissa tilanteissa jättänyt sen käytöksen kokonaan huomioimatta. Hyvin pitkään olin kuitenkin sitä mieltä että Muuli nimenomaan pelkää ja olen epäonnistunut sen kanssa, koska se ei pidä minua luotettavana tyyppinä, jonka kanssa ei tarvitse pelätä.

Toki olen myös epäonnistunut, monissakin asioissa tässä elämässä. Mutta ne kerrat ovat laskettavissa yhden käden sormilla, jolloin olen oikeasti raivostunut tuolle tulevalle kylmäsavuleikkeleelle. Siinäkin on viisi kertaa liikaa.

Kuten kerroin meidän tämän vuoden tavoitteissa, olisi yksi tavoite saada Muulille kolmaskin askellaji käyttöön juoksutuksessa. Eli llllllaukka!

Ei mennä laukkaan vielä, kokosin tähän seuraavaksi tapahtumia, jotka johtivat laukan opetukseen.

Muuli nimittäin teki oikein hienon tempun viime viikolla. Juoksuttelin sitä kaikessa rauhassa sen kavaletin (sama, joka näkyi alun videossa) yli kunnes se lähti. Hain takaisin, lähti saman tien uudestaan. Ajattelin että juokse sinä humma, sinä kapinen ja tumma. No sehän juoksi. Meni niin etevästi että hyppäsi kentän takaportin yli vapauteen. Ajattelin ettei se uskalla ylittää siltaa ja se kääntyikin takaisin. Odotin käsi ojossa että se tulisi ottamaan kauraa. Voin kertoa ettei se tullut.

Kävin noukkimassa sen, kunhan olin ensin lähestynyt sitä rauhallisesti aiheuttamatta enempää ylimääräisiä reaktioita. Se oli tuossa kohtaa melkein naapurin pihalla, onneksi vain melkein.

Sanomattakin oli selvää että mun peli oli nyt menetetty. Muuli 2 - Kaisa 0. Tallinomistaja odotteli meitä ja käski antaa hanskat. Hän otti Muulin ja minä jäin portille vahtiin. Ja se taisteli. Muuli siis. Se keuli, pakitti, riehui ja yritti häipyä kaikin keinoin mutta meidän erittäin rutinoitunut tallinomistaja hanskasi sen. Myöhemmin tosin kertoi että haba meni ihan maitohapoille.

Muuli nojasi täysillä riimua vastaan, jolloin on melko mahdotonta kiittää sitä myötäämällä. Kun se lopulta alkoi myödätä ja sai kiitoksen, lopetettiin siihen.

Seuraavana päivänä tästä Muuli sai rautaa suuhun. Olen ollut liian laiska kun en ole jaksanut pukea kuolaimia koko keväänä. Laiskottelu loppui ja Muuli hommiin. Se pysyi hanskassa koko ajan. Tässä kohtaa muistin että piti treenata sitä laukkaa, joten tallinomistajalle veti taas hanskat kouraan ja otti Muulin haltuun.

Oli se melkoista taistelua kun Muuli nojasi täysillä liinaa vasten kuolain miten sattuu. Mutta sieltä tuli se laukka ja lopetettiin hyvään kohtaan kun se ei enää puskenut koko painollaan vastaan. Tämän postauksen kuvat ovat tuolta kerralta. Hedu 1 - Muuli 0.

Seuraavalla kerralla juoksutin tosi pikaisesti, tai no, menimme aika paljon suoria linjoja myös (ettei kukaan luule että juoksutan ympyrällä tunnin kerrallaan). Muulin varustin kuolainten lisäksi sivuohjilla, jotka askartelin gramaaneista ja juoksutusvyöstä. Muuli pysyi hanskassa vaikka ohjasin sen salakavalasti korotettujen ravipuomien yli ihan tuosta vain.

Tästä seuraavalla kerralla viritin gramaanit Meredith Hodgesin ohjeiden mukaan "elbow pull" apuohjiksi. Tässä kohtaa osa blogini lukijoista on silleen että "saatanan eläinrääkkääjä", mutta olen sen kaiken yläpuolella. Varsinkin kun ne olivat niin löysällä että Muuli olisi pystynyt melkein katsomaan yläkautta silmiin. Olethan muistanut lukea vanhemman postaukseni "Näin monella eri tavalla voit juoksuttaa väärin"?

Juoksuttelin siinä liina tuntumalla ja kaikki meni hyvin siihen saakka kun a) sotkeuduin jalastani liinaan b) Muuli ei pitänyt siitä ja poistui lähimpään kulmaan. Siitä sitten nousin perseeltäni ylös hiekkaa pudistellen ja tallinomistaja tuli jatkamaan harjoituksia.

Muuli nosti ensimmäisen laukan hyvin, niinkuin se olisi muistanut jotain viime kerrasta. Sen jälkeen homma meni taisteluksi kun Muuli oli päättänyt että kentän yksi kulma on sellainen, johon voi mennä syvälle sisälle ja jäädä sinne.

Kokeilimme kahta ohjaa, ei todellakaan. Tallinomistaja kynti jopa hetken hiekkaa selällään ennen kuin ymmärsi että Muuli vei samaan tapaan kuin Ranska Suomea aiemmin tällä viikolla.

Tähän asti olin laittanut liinan kiinni deltalla (ja ennenkuin kukaan ehdottaa omistamaani kapsonia niin ei, Muuli poistuu kapsoni päässään paikalta erittäin sujuvasti niin halutessaan), joten vaihdettiin liina vielä niin että se kulkee niskan takaa toisen puolen kuolaimeen. En ole harrastanut tätä siksi koska olen laiska. Delta on helppo kun ei tarvitse säätää liinaa uudestaan suunnanvaihdoissa.

Wuhuu!

Liinan uudelleensijoittelu tuntui auttavan, Muuli oli paremmin hanskassa ja meni vielä loppuun molemmat laukat. Tai ainakin vastalaukat. Laukka kuin laukka, kuka niitä laskee.

Jos jaksoit lukea sekavan postauksen tähän saakka, mietit varmaan ruudun takana että "noniin, tässä se nähtiin, kun taito loppuu niin väkivalta alkaa". Puolustaudun sanomalla että mitään taitoahan ei missään vaiheessa ole edes ollut, joten on mahdotonta että olematon olisi loppunut.

Ja saatiinhan sieltä ne ensimmäiset laukat. Minä en sitä tosin ajatellut laukkuuttaa ennenkuin tallinomistaja on saanut sen hanskattua riittävän monta kertaa. Myös Muulin toinen omistaja, eli mieheni, saa kouluttautua kyntöruunaksi.

Tallinomistaja lohdutti lopuksi että kyllä siitä vielä oiva peli tulee, se on vain vähän erilainen kuin hevoset. Sellainen erilainen oppija.

Kirjoitin tämän postauksen jo eilen melkein valmiiksi. Tänään osallistuin parin tunnin kurssille, jonka aiheena oli liinatyöskentely. Tässä postauksessa kuvattu toiminta sotii melko pahasti sitä vastaan, mitä tänään opin. Mutta sensijaan, että olisin jättänyt tämän julkaisematta, tulee tämä ulos kuten ajattelinkin. Kurssin postauksen saan huomenna ulos.