Kyllä Muuli osaakin!

Pari edellistä postausta on keskittynyt onnistumisten ohella epäonnistumisiin, joten nyt on pakko myös hehkuttaa Muulia. Treenit sen kanssa eivät todellakaan ole pelkästään käsistä lähtemistä, eivät edes prosentin verran. Kun menen sen kanssa kentälle, en lähtökohtaisesti varaudu siihen että tänään meikäläistä taas riepotellaan, vaan tulee mitä tulee. Esimerkiksi tällä viikolla se oli vain tuolloin keskiviikkona karkuteillä kentän aitojen sisäpuolella ja muuta draamaa ei ole tapahtunut. Treenit ovat noin muuten pitäneet sisällään sekalaista maastakäsittelyä, joista koostin postaukseen lyhyen videon.

Muuli antaa tapansa mukaan tarhasta hyvin kiinni ja tulee sieltä hienosti taluttaen ulos. Se seisoo puomilla hyvin pidempiäkin aikoja, tosin jossain kohtaa se ottaa esiin kuopimiskortin. Ötökkämyrkkyä saa laittaa vapaanakin ja Muuli on pullosta vain kiinnostunut. Jalat nousevat valmiiksi kun putsaan kavioita ja harjaus ei koskaan ole ollut sille ongelma. Korvien sisältä saa rapsutella, sillä siellä on muulien ja aasien kutisevin paikka. Kuolaimet menevät suuhun hienosti ja varustamisen jälkeen Muuli tulee mielellään kentälle, tai no, ei ainakaan jää jäkittämään portille.

Peruutus narua heiluttamalla vaatii vielä paljon treeniä. Muulille kun tuntuu olevan ihan okei että lukko hakkaa leuan alla. Kaikki kuvat Muulista ja Pinkistä otti Oona Virtanen, kiitos!

Töitä se tekee mielellään ja kun se tajuaa että tehdään jotain ihan tuttua, se puksuttaa menemään kuin juna. Jos olen jostain asiasta sitä vuolaasti kehunut ja palkinnut, tarjoaa se käytöstä mielellään lisää, pyytämättäkin. No, noisa kohdissa joudun aina punnitsemaan että kehunko vai en ja nykyään pyydän sen takaisin käyntiin jos se ympyrällä nostaa itsenäisesti ravin.

Juoksutuksessa olen harjoittanut paljon ravista käyntiin siirtymistä, koska se tarkoitti Muulille pitkään kokonaan pysähtymistä ja sisälle kääntymistä. Nykyään ravista ei enää pysähdytä, vaan siirretään käyntiin ja vasta muutaman käyntiaskeleen jälkeen saa pysähtyä + palkinto. Käytän siis edelleen kauraa palkitsemiseen mutta harvemmin. Treenien alussa enemmän ja siitä sitten pikkuhiljaa enemmän vaatien. Esimerkiksi vain kahden tai kolmen ravi-käynti-siirtymän jälkeen. Ja toki jos tulee erinomainen siirtyminen, niin silloin.

Temppuja ja muuta tekemistä tehdään siis pikkuhiljaa laadukkaammin ja hienosäätäen sensijaan että hyväksyisin ihan mitä tahansa sinne päin. Ja jos Muuli nyt tekee sinnepäin, niin se ei maata kaada, en kehu sitä, pyydän pian uudestaan ja jos tulee hyvä, niin kehun.
Tämän postauksen kuvat ja video otettiin helatorstaina, jolloin teimme vanhan tallikaverini ja ex-hevoseni hoitajan Oonan kanssa tallikierros. Kävimme myös Riihimäellä Oonan tallilla ja kuvasin Oonan ratsastusta vuokrahevosellaan. Tallille oli syntynyt puolitoista viikkoa aiemmin ihana kerman värinen lusitanotammavarsa! Siitä löydät kuvia postauksen lopusta.

Tein Muulin kanssa ihan perusjuttuja. Peruutus narua heiluttamalla on aika haastavaa tai sitten minulla on liian löysä tämä lukollinen pidempi naru. Muulia saa ihan kunnolla pamautella lukolla leukaan ja se vain katsoo.. Onneksi monien toistojen jälkeen se siirsi painoa taakse jo pienemmästä heilautuksesta. Muulihan peruuttaa kyllä oikein sujuvasti jos kävelen sitä kohti edestä. Ohjasajossakin se peruuttaa hienosti. Kyse ei siis ole siitä, että peruutus liikkeenä olisi sille haastava. Narun paukutuksen loppuminen ei vain taida olla tarpeeksi suuri palkinto. Kaura on. Hyvästä peruutuksesta palkitsen myös kauralla.

Lähetin Muulin ympyrälle ensimmäistä kertaa korokkeella seisoen. Se on osa Hevostaitoliiton maastakäsittelykilpailua ja suunnittelemme omaa kilpailurataa kesän Aasipäivään Mikkeliin. Ympyrällä liikkuminen saattaa olla monelle aasille aika haasteellista, mutta ehkä tämä liike otetaan mukaan vaikeampaan luokkaan. Muuli suoriutui siitä hyvin. Minusta sensijaan tuntui siltä, että putoan vahingossa jakkaralta alas. Ikeajakkara on muutenkin löystynyt talven aikana karuissa sääolosuhteissa (ulkona), joten sitä pitäisi kiristää.

Juoksutin lopuksi hieman molempiin suuntiin ajatuksena suurentaa ja pienentää ympyrää. Alussa Muulia saikin huitoa narunpäällä kauemmas mutta kyllä se tuntui myös tajuavan idean vaikka naru hipoikin maata ollessaan pidempänä. Käytin tässä Vepsän naruriimua, jossa on ohjille omat lenkit ja pidin narua lenkeissä. Näin riimu ei pääse pyörimään päässä mutta toisaalta suunnanvaihtoa ei voi tehdä "lennosta". Koskaan ei ole hyvä.

Jakkaran kanssa temppuilin vielä sen verran että yritin saada Muulin siirtymään sen viereen, jotta voisin palkita sitä selän yli. Mutta kun sain sen astumaan tarpeeksi eteen, se kääntuikin minua kohti. Jouduin siis tyytymään siihen että sen kaula edes oli vieressäni. Tässä asiassa Muuli toimii hyvin jos asetan sen seisomaan kentälle ja laitan itse jakkaran sen viereen, mutta se, että se tulisi hakemaan minut selkäänsä vaatii vielä paljon harjoitusta.

Ratsastin vuokrahevoseni samalla tallikäynnillä ja kävimme jopa loppukäynnit maastossa. Minulla ei ole tähän hevoseen kovinkaan paljon maastoiluluottamusta vaikka maastoilusta todella paljon pitäisinkin. Maastot ovat siis rajoittuneet näihin kaverin kanssa tapahtuviin loppukäynteihin.
Muuli näyttää niin miniltä! Mutta onhan se oikeastikin mini ison puoliverisen rinnalla.

Muulin ja Pinkin jälkeen suuntasimme siis Riihimäelle, jossa Oona liikutti vuokrahevosensa. Tallinomistajalla on monta lusitanoa (P.S.L. eli Puro Sangue Lusitano) ja puolitoista viikkoa sitten tallille syntyi kauan odotettu kerman värinen sinisilmäinen tammavarsa. Kävin tietenkin kuvaamassa tätä söpöläistä ja otin myös kuvia varsan isästä, Fundadorista kun omistaja juoksutti sitä hetken aikaa ja esitteli meille orinsa liikkeitä. Muulihan on vähänkuin lusitano, koska sen emä on P.R.E. (Pura Raza Española) Lusitanot ja PRE:t ovat hyvin samankaltaisia.

Molemmat varsan vanhemmat on tuotu Portugalista, josta myös lusitanot ovat kotoisin. P.R.E. taas on Espanjan kansallishevonen.

Nefertiti T

Varsan emä, Distinta do Pilar

Varsan isä, Fundador