maanantai 3. huhtikuuta 2017

Yleisfiilikset Equitanasta

Kuvittele itsesi  Helsinki Horse Fairiin tai Tampereen Hevoset messuille. Tai Hihssin expoalueelle. Nyt kuvittele se kymmenenkertaisena. Lisää mukaan 5000 katsomopaikan areena ja pari kauppakeskuksen ravintolamaailmaa. Alat olla lähellä. Kahdeksassa päivässä Equitanassa kävi 208 000 vierailijaa. Näytteilleasettajia oli 750. Kaikki 15 hallia oli loppuunmyyty.

Sellainen on Equitana. Kymmenen isompaa ja pienempää areenaa, joilla on koko ajan ohjelmaa. Iso kutoshallin areena, jossa on sekä erikseen maksettavat iltaohjelmat että koko päivän jatkuvaa ohjelmaa. Myyjiä, myyjiä ja lisää myyjiä. Ravintolamaailma on yhden hallin kokoinen ja lisäksi muissakin halleissa on ruokaa tarjolla. Saksalaiseen tapaan tarjoilijoilla on lederhosenit ja ruokavalikoima on perisaksalaista. On wurstia curryllä ja ilman.

Ensimmäinen halli on täynnä kiiltäviä trailereita, hevosautoja ja karsinarakenteita. Toinen on täynnä rehuja. Kolmannessa on esillä hevosen anatomiaa ja halkaistuja koipia ja valtoimenaan vellovia suolia. Ja sitten on toki tärkein, ostokset. Yhdessä hallissa on pelkkää westernkamaa, viereisessä naruriimuja ja porkkanakeppejä. Yhdessä on hienosti framilla englantilainen ratsastus kunnes tajuamme että osassa halleista on vielä yläkerta. Ja siellä on kunnon torimeininki.

Kuvitin postauksen pääosin omilla kuvillani, mutta nappasin pari kuvointa Equitanan pressikuvista, jotka ovat vapaasti käytettävissä tapahtuman juttujen yhteydessä.
Lusitanojen esitys. Kva: EQUITANA/Hans Kuczka

Ostokset


Osastot olivat niin täynnä tavaraa ja ihmisiä ettei sisään mahtunut. Varsinkaan kun promessuilijoilla oli vedettävät mummokassit tai ihan hitokseen muovipusseja. Itsekin törmäilin jossain vaiheessa kaikkeen ja kaikkiin kantaessani isoja muovikasseja käsissäni. Lähti nimittäin vähän lapasesta, mutta en mielestäni tehnyt kovin pahoja hutiostoksia ja ostin tuotteita, joita ei Suomesta kovin helposti saa. Ostokset olen listannut lyhyesti täällä.

En ollut käynyt näillä messuilla koskaan, joten olin luonut päässäni kuvan hevostarvikemekasta, jossa on kaikki niin halpaa että senkun lappaa kassiin. Suomessahan on kaikki tunnetusti todella kallista, joten ajattelin että Saksassa kaiken on oltava edullista.

Tarjoukset olivat kuitenkin samanlaisia kuin Suomessakin. Eli ne 400 euron ratsarit saa puoleen hintaan niiden ollessa edelleen turhaan kalliit minulle. Roecklin Light Grip hanskat ostan aina jos saan ne alle 30 eurolla ja aika pitkään sain etsiä myyjää, jolla ne olivat 29,90. Eli ihan Suomihinnoissa mentiin.

Satulahuopia myytiin ja paljon. Harmi vain että houkutteleva edullinen hinta Pikeurin huovasta koski vain puuvillaisia typerän värisiä kouluhuopia kun kauden värit ja materiaalit olivat 65-100 euroa. Yleishuovan etsiminen full koossa oli haastavaa, varastoista tuntui löytyvän vain koulumallia full-koossa. Suunnilleen joka toinen kantoi kuitenkin kädessään ostoskassia, jossa oli huopa.

Jos messuvieraalla ei ollut huopaa kassissa, ja vaikka olikin, niin raipat näyttivät olevan seuraavaksi suosituin ostos. Ovathan ne yleensä kaikkien lompakoille sopivia pieniä ostoksia. Ensimmäisenä päivänä ajattelimme ettemme voi hankkia porkkanakeppejä, mutta toisena päivänä olin valveutuneempi ja selvitin että lisämatkatavaran laittaminen ruumaan kustantaa vain 20 euroa. Ryhmästämme kolme osti porkkanakepit, joten raippakuljetus maksoi vain 7 euroa per henkilö. Toki hintaa tuli lisää suksikassista, jonka ostin Düsseldorfista Intersportista. Pitihän raipat saada pakattua johonkin.

Pintelit olivat selvästi out. Messuilla myytiin vain fleecepinteleitä ja combeja. Kenenkään valikoimiin eivät kuuluneet joustopintelit ja erilliset patjat. Ei sillä että itselläni olisi tarvetta pinteleille, mutta kun aloitin hevostelutouhut 15 vuotta sitten, oli joka toisella hevosella vähintään etusissa teddykarvapatjat ja viininpunaiset joustopintelit. Tai siis ainakin Heinolassa oli, Hesassa ehkä oltiin jo siirrytty käyttämään suojia.

Suomesta ei välttämättä kannatakaan lähteä hakemaan Equitanasta mitään tiettyä juttua edullisella hinnalla. Sensijaan näytteilleasettajien valikoima on se, minkä takia sinne mennään. Kun siis Suomessa ostat uusia suitsia ja valitset sadasta eri mallista, voi messuilla valita tuhansista eri suitsista.

Näytteilleasettajista bongasin Caballos Llarguesin, ja hehän välittivät Muulin minulle. Menin vähän kyselemään ja kertomaan missä mennään. Ständillä oli kolme vanhaa setää syömässä juustoja ja juoden viiniä ja yksi nuorempi, joka osasi englantia. Hän kertoi olevansa Jonatanin serkku (Jonatan käy Suomessa valmentamassa ja kävi kesällä katsomassa Muulia, mutta ei ollut paikala Equitanassa). Kysyin mitä toiselle muulille tapahtui (minun muulini siskolle), niin se meni Barcelonaan kärrymuuliksi.

Llarguesilla oli myös oma esityksensä joka päivä pari kertaa.

Tämä ihan uusi merkki markkinoitiin poron kuvilla ja Suomen lipuilla. Näitä takkeja, paitoja ja housuja oli siis koko osasto täynnä.

Slowfeedereitä ei kovin paljon ollut esillä, mutta yksi yritys oli ratkaissut monta ruokintalaatikkoa tällaisella reikämuovilla.


Naruriimuja löytyi joka lähtöön ja kokoon. Mutta en löytänyt yhtään Silver tipiä.



Esitykset


Messut täyttivät Essenin messukeskuksen melkein kokonaan. Ihan pienimmät hallit eivät olleet käytössä. Keskellä oleva kutoshalli toimi areenana. Sen ympäri pääsi kävelemään ulkopuolelta ja se oli verhoiltu mustalla kankaalla. Esityksiä meni nonstoppina koko päivän ja kun edellinen ratsasti ulos, avautui toinen ovi ja seuraava tuli sisään. Aikataulut oli selvästi tarkkaan mietitty ja saksalaiseen järjestelmälliseen tapaan niistä pidettiin kiinni.

Osassa esityksiä puhuttiin paljonkin saksaa (en ymmärtänyt mitään vaikka olen saksaa 5-6 luokilla opiskellut ja käytön puutteessa unohtanut) ja osassa oli enemmän musiikkia ja pelkkää ratsastusta. Joka päivä oli myös pieni sneak peak Hop Top showsta.

Hop Top show on nimenomaan Equitanaa varten koottu esitys, jonka taiteilijat tekevät tätä myös omana itsenään. Se ei siis kierrä Apassionatan tapaan ympäri Eurooppaa vaan mukanaolijat kootaan yhteen neljän esityksen ajaksi. Matkanjohtajamme mielestä Hop Top show on reissun parasta antia, joten otimme parhaat ja kohtuuhintaisimmat liput ja seurasimme esitystä riviltä 10.

Hevosartistit eivät pääosin soittaneet mitään kelloja päässäni, mutta Lorenzo, "lentävä ranskalainen", oli jo tuttu Facebookissa kiertäneiden videoiden kautta. Hän taituroi camarguenhevosten kanssa seisten niiden selässä ja ohjaten niitä sekä vapaana että ohjilla.

Vaikka kaikkien ohjelmanumerot olivat pitkään ja tarkasit hiottuja, oli hauskaa katsoa kuinka eläimet eivät aina toimineet kuten harjoituksissa. Noissa tilanteissa Lorenzo ja kumppanit ottivat tilanteen haltuun eläinystävällisellä tavalla tai muuttivat ohjelmaansa hieman. Lorenzon hevoset olivat esimerkiksi hyvin opetettu seisomaan etujaloillaan pitkän penkin päällä. Mutta ne asettuivatkin niin, ettei yksi mahtunut mihinkään väliin, vähiten siihen mihin sen oli tarkoitus mennä (värijärjestys).

Hevonen pyöri ympäri penkkiä ja survoi lopulta itsensä muiden väliin eri suunnasta kuin missä muut olivat. Lorenzo jatkoi esitystään suunnitelmiensa mukaan.

Kaikki Hop Topin esiintyjät esitellään englanniksi esityksen sivuilla. Pääset siihen tästä.

Kävimme areenalla myös toisena iltana katsomassa Pat Parellin klinikkaa ja siitä olinkin jo kirjoittanut oman postauksensa. Pääset siihen tästä

Messuhalleissa oli lisäksi pienempiä ja isompia areenoita, joilla pyöri ohjelma koko ajan. Itse ohjelma kyseiselle päivälle oli kahdeksansivuinen, jossa yhden areenan ohjelma oli yhdellä sivulla. Messut olisivat olleet täydelliset jos olisin ymmärtänyt saksaa yhtä hyvin kuin englantia, nyt esityksistä oli hieman hankalaa nauttia. Yksi, josta olisin halunnut ymmärtää jotain, oli kouluratsastajan ja westernratsastajan hevosten vaihto. Ilmeisesti he ensin kertoivat omasta lajistaan ja näyttivät liikkeitä. Sen jälkeen he vaihtoivat hevosia ja ratsastajat pitivät toisilleen "valmennuksen", jossa selittivät hevosen toimintaa. Stereotypiseen tapaan westernratsastaja oli mies ja koulunylpyttäjä oli nainen.

Esityksistä yksi parhaimmista oli tietenkin lusitanojen esitys, jossa oli mukana myös Miguel da Fonseca. Miguel käy säännöllisesti valmentamassa Suomessa ja hän esiintyi viikkoa aikaisemmin HHF-messilla. Equitanassa oli näkemässämme esityksessä mukana yhteensä neljä ratsukkoa, jotka esittivät upeaa vanhanliiton kouluratsastusta vuoronperään.
Tämä kuva ja seuraavat ovat Hop Top showsta.


Kahdeksan ponin ajoesitys oli todella mahtava!
Hevosten maahanmeno oli todella pop.
Tämä oli esitysten parhaimmistoa. Minihevosella/minishettiksellä on selässään nukke. Shettis teki tosi tomerana espanjalaiset käynnit ja muut temput. Kuvassa on piaffe menossa.
Kuva: EQUITANA/Hans Kuczka
Kuvun alla oli kaksi ratsastajaa joiden varjot heijastuivat kupuun.

Varusteetonta ratsastusta ja temppuilua oli paljon. Tämä hevonen oli hieno!


Tässä kuvassa näkyy hienosti areenan toisen lyhyen sivun tausta. Me emme siitä juurikaan päässeet nauttimaan, mutta VIP-aitiossa istuvat olivat toisella lyhyellä sivulla, eli näkivät kaikki esitykset juuri niinkuin pitikin. Tausta oli siis jättikokoinen televisio, jonka video vaihtui aina esitykseen sopivaksi. Kuva: EQUITANA/Hans Kuczka

Pakollinen paheksunta


Koska messuilla pitää aina paheksua kaikenlaisia asioita, niin tässä tulee. Hop Topissa oli paljon suitsetonta ratsastusta. Silti hevoset aukoivat suutaan, menivät korkeassa muodossa ja näyttivät ajoittain kipuilmeitään. Katson nimittäin nykyään vain kipuilmeitä ja mietin kuinka tuotakin hevosta on herkistelty kulissien takana. Tai sitten ei oltu.

Isot viikon kestävät messut stressaavat hevosia ihan mielettömästi. Yksi hyppi karsinassaan pystyyn aina kun yleisö taputti viereisen pikkuareenan vieressä, onko ok? Mutta mikä minä olen tähän mitään sanomaan kun olen pakottanut Muulinkin jo kaksille messuille. Ja jos oikein pitkälle viedään tätä eettistä pohdintaa, niin onko ylipäätään ok harrastaa hevosia? Mutta ei nyt mennä siihen.

Maahan meno tuntui olevan tämän vuoden Hop Topissa ykkösjuttu, melkein jokainen esiintyjä laitteli hevoset ensin makaamaan ja sen jälkeen istumaan. Yksi meni niin pitkälle että asetteli toisen hevosen etujalat maassa makaavan lautasille! Onko ok?

Koska olen ratsastuksellisesti melko huono, en osannut ottaa kantaa kuin kankisuitsitettujen hevosten kangen kulmaan ja suun aukomiseen. Ymmärrän että tilaisuus oli hevosille aika kuumottava ja ne olivat räjähdysherkkiä mutta jos koko viiden minuutin kür esitetään niin, että hevosella on suu auki, niin onko se ok?

Mutta siitä nyt ei päästä mihinkään, että tuon tason upeaa hevostaituruutta (en nyt tarkoita korkeaa kouluratsastusta vaan nimenomaan varusteetonta ratsastusta/maastakäsittelyä) en ole koskaan nähnyt Suomessa kuin Apassionatassa. Mutta ehkä suomalaiset ovatkin niin valveutuneita etteivät sekoita hevosen päätä millään muulla kuin ruualla (sarkasmi).

Ja miten se kunnon messutarjousten tekeminen voi olla niin vaikeaa? Miksei siellä voinut olla sitä kassiin lapettavaa tavaraa enemmän. Minulla oli ensimmäisen kerran AJM (aika jälleen muulin) melko suuri budjeti käytössäni ja sain kulutettua reilusti alle tontun.
Onko ok?

Miksi mennä 2019?


Equitana järjestetään Saksassa ainakin vielä 2019. Se on pidetty kahden vuolen välein ja vielä 2019 se on Essenissä, toivottavasti vielä sen jälkeenkin. Messut olivat mielestäni ehdottomasti vierailemisen arvoiset kaikille hevosihmisille jotka eivät ole noin suuria messuja päässeet kokemaan. Hevoset ovat Saksassa niin iso juttu ettei sitä edes voi tajuta ennen näitä messuja.

Me majoituimme Essenissä ihan rautatieaseman vieressä olevassa Novum Select Hotel Handelshofissa. Varasin hotellin hyvissä ajoin ja kolme yötä tuli maksamaan 111 euroa per henkilö (eli 222 euroa per huone per yö). U-bahnilla oli todella helppo liikkua messujen ja hotellin väliä. Lisäksi Düsseldorfin kentältä pääsee myös vaihdottomilla junilla Esseniin. Messuille on siis helppoa ja vaivatonta tulla.

Messuilla olimme kaksi päivää. Tulopäivänä hieman vähemmän ja kävimme ennen iltaesitystä hotellilla. Kakkospäivänä messukonkarina viihdyin messuhallissa 12 tuntia enkä käynyt välissä hotellilla.

Ensi kerralla (olen ehdottomasti menossa myös 2019) otan messuille kolmen päivän lipun, miehen kantojuhdaksi ja rajattoman budjetin. Hop Topia suosittelen ehdottomasti ja muitakin iltaohjelmia, jos ne vain kiinnostavat. Ja jos et puhu saksaa, niin ota mukaan joku joka puhuu.

2 kommenttia

  1. Kyllä alkoi kiinnostaa! Pitää varmaan laittaa muistiin nuo 2019 messut! Kuulostaa hienolta kokemukselta :) Ja itse onneksi osaan saksaa melkoisen sujuvasti, niin sekään ei koituisi ongelmaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, saatkin lähteä mun kaveriksi niin mäkin ymmärrän jotain :D

      Poista