Aloitin tutustumisen tällä viikolla kun Jenny Ahlroth ajoi luokseni Espoosta. Jennyn sivuilla, Equus Finland, voit tutustua hänen työskentelytapoihinsa paremmin. Tiivistettynä hän on siis Suomen ainoa Monty Roberts-kouluttaja ja käsittelee hevosia niiden omalla Equus-kielellä. Mitä se on, selviää kohta.
Vanhana narunpyörittäjänä Monty Roberts on tietenkin tuttua kauraa. Tutustuin narunpyörityksiin jo ollessani 16-vuotias. Pääsin seuraamaan yhtä Leena Kurikan kurssia lähitallillemme ja siitä innostuneena join-uppasin meillä asuneen poninkin kanssa pyöröaidassa. Montyn pari kirjaa luin kannesta kanteen. Tämä on itseasiassa se ensimmäinen tapa, jolla olen oppinut käsittelemään hevosia.
Tuohon aikaan (2000-2005) lännentyylinen horsemanship oli kaivattu raikas tuulahdus peräpohjolaan. Silloiset keskustelupalstat täytyivät keskusteluista aiheeseen liittyen ja toki silloin jo kutsuttiin joitain "narunpyörittäjiksi". Tuolloinhan keskustelupalstatkin vasta yleistyivät. Siinä missä nykyään narunpyörittäjä on hevostaan negatiivisella vahvisteella kouluttava floodaaja, oli se tuolloin nimitys nykyajan moderneille kukkahatuille. Eli niille, jotka eivät luo mitään painetta hevoseensa. Toivon sydämeni pohjasta että tällaisia henkilöitä on vain mielikuvituksessa
 |
| Kaikki postauksen kuvat otti Heidi Blom |
 |
| Muuli on pettynyt kun kaurahanat ovat menneet hetkellisesti kiinni. Ohjaajan keskittyminen on lisäksi ihan muualla. |
Aloitimme lyhyellä tilapäivityksellä Muulin historiasta, vaikka jotain olin toki jo kirjoittanut sähköpostitse. Muuli seisoi tämän aikaa kiinni puomissa, naruriimusta. O-ou.
En osannut eritellä mitään tiettyä ongelmaa, mutta pyysin jos Jenny katsoisi touhua ja kertoisi että missä mättää. Hän katsoi ensin kun talutin perässä haahuilevaa Muulia ja kävin sulkemassa portin. Ohjasin sen pienelle voltille ja peruutin. Perusjuttuja.
Sitten päästiin asiaan.
Olen ollut Muulin kanssa melko tiukka käyttäytymisasioissa. Se ei saa kävellä ohitseni kun talutan sitä, mutta kuitekin joskus se on vahingossa päässyt. Olen pitänyt sen selkäni takana, mutta siellä se on saattanut haahuilla ihan mitä sattuu. Minulle on siis riittänyt että se on takana ja tulee perässä.
Pysähdyksissä se on saattanut mennä pään verran ohitseni, enkä ole kiinnittänyt tähän tarpeeksi huomiota.
Aloitimme siis sillä, että talutin Muulia melko pitkällä narulla vieressäni. Oikeanpuoleisen käden paikka on housujen taskun kohdalla, toinen käsi pitää loppuvyyhtiä. Muulin tulee taluttaessa pysyä täsmälleen taluttajan käden kohdalla, tietyssä paikassa. Se ei saa mennä ohi eikä jäädä haahuilemaa. No ohi se ei niinkään mennyt, mutta sain tehdä töitä (ja paljon jäi tekemättä), etä sen pää pysyisi oikealla kohdalla suhteessa minuun.
Pysähdyksissä Muuli otti yleensä vielä yhden askeleen sen jälkeen kun itse pysähdyin. Tähän asti olen siis sallinut sen, mutta en enää jatkossa. Jouduin hypähtämään tai nostamaan käsiä jotta muuli tajuaa että nyt pysähdytään!
Jenny myös ohjeisti AINA peruuttamaan sitä sen ylimääräisen askeleen. Eli aina kun Muuli ottaa luvattomia askeleita, se palautetaan siihen mihin sen olisi pitänyt jäädä.
Tähän liittyen olin pari vuotta sitten vuokrahevosellani lännenratsastusleirillä ja siellä opettajamme ruotsalainen Lollo Nilsson täsmensi juuri sitä, että jos hevonen ottaa ratsain ylimääräisiä askeleita, se peruutetaan paikoilleen eikä missään nimessä käydä tekemässä volttia ja palata sen jälkeen takaisin riviin. Olen ollut niin daiu, etten tuota ennen ole tajunnut kuinka tärkeää on palauttaa hevonen paikalleen peruuttamalla.
Huomasimme että Muuli peruuttaa todella hienosti lukien mun kehoa. Eli kun kävelen sitä kohti, se kyllä peruuttaa. Ja kun kävelen eteen, se lähtee vaivattomasti mukaan.
 |
| Tässä kuvassa näkyy se, missä käden pitää olla, eli tuossa housun taskun kohdalla. |
Ongelman ydin taisi selvitä, Muuli ei tajunnut myödätä paineelle. Eli jos peruutinkin sitä niin, että vedän riimunnarusta taaksepäin sen leuan alla, sei lähtenyt pakittamaan läheskään niin sujuvasti kuin että olisin omalla liikkeelläni peruuttanut sitä.
Muulihan ei lähde kävelemään eteen vaikka koko talliporkka kiskoisi sitä riimunnarusta. Se vain vetää vastaan. Se ei siis tajua hölkäsenpöläystä paineeseen myötäämisestä. Tämä on jäänyt huomioimatta, koska Muuli tulee niin sujuvasti perässä, kääntyy ja väistää täysin löysälläkin narulla. Ja myös ilman narua.
Jenny ohjeisti hyvän harjoituksen, jossa laitan muulin peruuttamaan pelkällä paineella seisoen itse paikoillaan. Muuli ei siis minua lukemalla "tiedä" mitä haluan sen tekevän, se tuntee vain että turvan päällä kiristää ja jotain tartteis tehdä.
Itsehän olen kuullut koko ratsastusurani aikana säännöllisesti "älä jää vetämään". Eli sitä vikaa on totisesti myös täällä narun toisessa päässä. No Muulia ei ole tarvinnut kovin paljoa vetää, sillä siinä vetokilpailussa häviiää aina. Olen siis kärsivällisesti odottanut että se suvaitsee taas kävellä ja palkinnut sitä kauralla samalla kun se kävelee. HUOM! Samalla kun se kävelee! Samalla!
Jennyn käynnin ajaksi jätin kauravyölaukun tarkoituksella pois. En ole varmaan koskaan tehnyt näin pitkään juttuja Muulin kanssa ilman kauraa. Toki palkitsin sitä rapsuttamalla ja kehumalla, mutta en ole ihan varma ymmärsikö se.
Ja tämä nyt ei tullut minulle yllätyksenä, mutta Muuli teki koko tunnin hommia mielellään koko ajan. Se ei kyseenalaistanut mitään. Se näpläsi takkia ja kielsin sitä. Kun ei saanut näplätä, se seisoi paikoillaan ja odotti. Sen huomio kinnittyi aika-ajoin muualle kun pihalla oli muutakin toimintaa, mutta nyt uskalsin vaatia sen huomiota takaisin ja jatkaa harjoitusta.
Kävimme läpi myös kehonkieltä, eli kun kävelen Muulia kohti tarkoituksenani peruuttaa sitä saalla, pitää katsoa eteen eikä maahan. Omalla ryhdin korjaamisella muutumme isommaksi ja tomistotyöläisen ryhtiin vajotessamme pienenemme. Kun lähdetään kävelemään, ryhti paranee, ja kun pysähdytään, lyhistytään vähän.
Jenny ei nähnyt Muulia ollenkaan hopeless casena, vaan sanoi että se on erinomainen ihmisen lukija. Ja sitähän se on ollut alusta saakka. Eli se on toiminut hienosti talutuksessa ja on tullut perässä ja peruuttanut. Toki alussa se käveli metrin minun takanani, nykyään paljon lähempänä.
Säädimme Muulin päähän myös Duallyriimun, joka ohjaa paineen nenän päälle niskan sijaan. Jenny kehotti harjoittamaan ohjasajoa sen kanssa ja opettamaan Muulille myötäämisen jalon taidon.
Tärkeää on kuulemma myös vain olla ilman vaatimuksia, joten lopussa Muuli pääsi vapaaksi kentälle. Jennyn läsnäollessa se vain kiersi kentän, mutta kun olin menossa ottamaan sitä kiinni (kun ei kerran huvita juosta), niin se veti rallia kenttää ympäri niin että pelotti. Jännästi se kuitenkin suoriutuu liukkaallakin niin, ettei tällä(kään) kertaa limbonnut itseään sivuluisussa aitojen ali.
Muuli on helppo, koska se on aika herkkä ja hyvä ihmistuntija. Kun ulkopuolinen ajattelee muulin käsittelyä, on ensimmäinen ajatus se, että se on melkoinen perästävedettävä jullikka, joka ei halua lähtökohtaisesti tehdä mitään. Muuli on koko ajan täysillä mukana kaikessa mitä tehdään ja toimii löysälläkin narulla. Itseasiassa tämä ei varmaan suostuisi edes kävelemään talutuksessa jos pitäisin riimusta kiinni, eli siinäkin on harjoiteltavan arvoinen asia.
Aasien ja muulien kanssa pitää olla aika mustavalkoinen. Ne oppivat nopeasti ja käyttävät oppimaansa sujuvasti hyväkseen. Jos ne saavat kerran karata puskaan syömään vihreää (omistajan mielestä se oli hauskaa), niin ke karkaavat sinne varmasti uudestaankin.
Miten tämä siis istuu Muuliwayhin? No erittäin hyvin! Juuri näin muulien (ja aasien) kanssa pitää toimia. Asiat tehdään aina samalla tavalla ja säännöt ovat aina samat. Jos karsinan ovella odotetaan loimen poisottoa, niin siinä odotetaan aina. Ja jos ilmassa on kärsimättömyyttä, eläin peruutetaan paikalleen ja homma jatkuu.
 |
| Tässä riimu on oikein säädetty, eli se tulee juuri poskiluiden alapuolelle. |
 |
| Muuli ja Jenny |
Ei kommentteja
Lähetä kommentti