Pimeimmän vuodenajan downshiftausta

Marraskuu meni vähän miten meni ja ehdin ihan häpeällisen vähän tekemään Muulin kanssa mitään (Elmamessuja lukuunottamatta). Ja näyttää tää joulukuu muuten ihan samanlaiselta. Mutta mun muun elämän kiireisiin on hyvä ja "hyvä" syy, aloitin nimittäin kolmen vuoden tauon jälkeen kakkosduunin kaupan kassalla. Työskentelin yhteensä neljä vuotta kahdessa työssä, päivätyössä toimistossa ja kahdesti viikossa kaupan kassalla. Silloin oli muuten millä mällätä kun kakkosduunista tuli tilille extraa yleensä 500-600e kuussa. Lopetin kauppaduunit aika tasan kolme vuotta sitten, vain palatakseni samaan kauppaan uudestaan.

Löysin pukuhuoneen pinosta jopa "oman" työtakkini, eli takin, johon on brodeerattu mun nimi. Työsuhteen loppuessa jätin takin tietysti kaupalle.

Tällä kertaa minulla on ihan selkeä säästökohde, nimittäin olen menossa maaliskuussa Saksaan Equitana-messuille, enkä todellakaan ajatellut tulla sieltä takaisin Suomeen tyhjin käsin. Tyhjällä matkalaukulla menomatka ja täydellä takaisin ja sitä rataa. Kaupalla ei ole tarkoitus työskennellä pysyvästi, vaan lupauduin tähän joulukuulle sesonkityöntekijäksi.

Kuva: Suvi Männistö

Kuva: Suvi Männistö

Tunnen itseni niin hyvin että tiesin jo kesällä etten tule kovin paljon tallilla hengaamaan vuoden pimeimpään aikaan. Annoin itselleni luvan siihen ja Muuli joutui sijaiskärsijäksi. Muulin elämän suurin virike tulee kuitenkin siitä, että sillä on tarhakaveri, ja sen elämässä minun läsnäoloni neljä kertaa viikossa on yksi kärpäsenpaska. Joten jos käyn vain kahdesti tai kolmesti viikossa parin kuukauden ajan, niin eiköhän sen mielenterveys sen kestä.

Voin siis käyttää vuoden pimeimmän ajan hyödyllisempään toimintaan, työn tekoon.

Tarhan siivous on tosin aina ihan uskomaton urakka kun olen tallilla. Tänään hakkasin nelipiikkisellä lantatalikolla kottikärryllisen tavaraa irti ja vein lantalaan. Suunnittelin jatkavani urakkaa Muulin ja vuokrahevosen liikutuksen jälkeen, mutta Tuulin vuokraaja tulikin paikalle ja lupasi ottaa tarhan loppuun, sinne jäi toisen kottikärryllisen verran jäistä caccaa.

Muulin irtonainen ja kuiva kakka on ihan lastenleikkiä Tuulin paskakasoihin verrattuna. Tuulilla kun on tavara paljon löysempää, ja se kun jäätyy maahan kiinni siinähän hakkaat sitten. Lunta meillä on vain näön vuoksi.

Kakkahakkaaja. Kuva: Suvi Männistö

Muuli ei tietenkään opi mitään uusia taitoja enkä pysty sitä viemään kohti ratsua tai ajopeliä, mutta onhan tässä elämässä parempiakin kuukausia olemassa, niin miksi rääkätä itseään pimeällä tai vesisateisella ilmalla?

Ja sitten takaisin otsikkoon. Tänään olin tallilla kahden päivän poissaolon jälkeen. Muuliblogin aktiivinen lukija ja kommentoija Suvi (Pientä Säätöä-blogi) tuli katsomaan Muulia ja otti samalla tietenkin kuvia. Maailma on muuten muuliasioissakin semipieni. Kerroin Elmamessupostauksessa että juttelin klaukkalalaisen muulinomistajan/ylläpitäjän kanssa että menen katsomaan heidän muuliaan, niin he ovat Suvin tuttuja. Yritämme saada aikaiseksi kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli Suvi ja Dalia samalla reissulla kuin muuli.

Kuva: Suvi Männistö

Muuli on mukavan siisti tähän aikaan vuodesta. Se ei nuku karsinassa kakkojen tai kusien päällä, maa on jäässä ja sillä on loimi ulkona. Sutaisin sen harjalla nopeasti käytävällä ja kurkkasin kaviot, joissa ei ollut mitään puhdistettavaa.

Koska luottoa ei (edelleenkään) ole ihan liikaa Muulia kohtaan, varustin sen maastoon suitsilla ja liinalla. Ja sitten mentiin. Pyysin suvia kävelemään takana alkumatkasta, jolloin Muulin motivaatio kävelyyn jännästi kasvaa. Käveltiin ensin naapuritallille, käännyttiin takaisin kun hevosia alkoi näkyä ja mentiin pieni metsälenkki. Muulillahan ei ole kenkiä, mutta liukastumisvaara oli oikeastaan vain kun ylitimme isomman tien. Talutin Muulin yli todella hitaasti, ja se tuntui tajuavan itsekin että siinä on liukasta.

Minulla ei ole ollut kuvaajaa tallilla piiitkään aikaan ja olenkin ollut akuutissa poseerauskuvien tarpeessa. No nyt niitä on! Metsäpolulla sattui olemaan outo hetkellinen valoilmiö, vaikka muuten ilma olikin pilvinen.

Kuva: Suvi Männistö

Kuva: Suvi Männistö

Asemoin itseni seisomaan Muulin vierelle. Se taivutti heti päänsä taakse. Hyvin on mennyt oppi perille kun olen antanut sille kauraa selän yli. Taipuvuus sillä on lisääntynyt huimasti, kun nyt se pystyy ottamaan ilman, että seison itse jakkaralla. Tämä onnistuu siis myös tasamaalla, vaikka kuvassa seisonkin hieman ylempänä. Kuva: Suvi Männistö

Menomatkalla Muuli puhisi ja käveli pää pystyssä. Ja koska en ottanut sitä "haltuun" ensin kentällä, se käveli raivostuttavasti liian edellä. Moni taluttaisi hevosta aina niin, että kävelee itse hevosen kaulan kohdalla tai jopa lavan kohdalla, kuten hevoskirjoissa opetetaan, mutta minä tykkään että talutettava tulee selkeästi takana.

Pamautin siis muutaman kerran liinakerällä Muulia rinnuksille kun se ei hienovaraisemmista eleistä ymmärtänyt jättäytyä taaemmas. En ole onneksi koskaan väittänytkään olevani 100% porkkanansyöttelijä.

Kuva: Suvi Männistö

Hetkittäin jouduin odottelemaan että arvon muuli saa tuijotuksensa tuijotettua ja alkaa taas kävellä eteenpäin. Olen huomannut että molempien hermojen kannalta on parempi vain odottaa, kyllä se lopulta aina lähtee kävelemään, ja jos ei, niin sen voi sitoa puuhun kiinni ja jättää tielle miettimään asioita. Laittaa vain kolmion tien laitaan ettei kukaan aja yli. Tai jos ajaa niin mitään en myönnä.

Noin muuten Muuli oli oikein hieno tyttö siihen nähden että olen tehnyt sen kanssa niin vähän ja se on tuntunut taantuneen kohti villimuuliaikoja.

Kotitallilla ratsastin vielä vuokrahevosellani ja seurasin Muulin liikehdintää viereisessä tarhassa. Tuulilla nimittäin lähdettiin maastoon. Aluksi Muuli ei välittänyt, koska hevosilla oli iltapäiväheinäaika ja Muuli sai uutta olkea tarhaan. Hetken päästä se kuitenkin alkoi kiljua ja ravasi ja laukkasi pitkin tarhaa. Ja veti lipat. Ajattelin ettei se hanattaisi enää kaatumisen jälkeen, olin väärässä. Toista kertaa se ei kuitenkaan kaatunut.

Pian se oli taas syömässä olkia ja huuteli muutaman kerran. Eli missään ultimaattisessa paniikkitilassa se ei ole, vaikka jääkin yksin joksikin aikaa. Ja kaikki muut hevoset olivat tallessa viereisissä tarhoissa.

Kuva: Suvi Männistö

Kuva: Suvi Männistö

Kuva: Suvi Männistö

Kuva: Suvi Männistö

Kriitikot voisivat ajatella tästä(kin) postauksesta että olen juuri se perusbloggaaja, joka käy tallilla vain kuvien takia. Tai että leikkaan Muulin harjaa vain kuvien takia jne. Mutta oikeasti kaikki tuollainen normaalikin toiminta on Muulille vielä aika uutta, joten vaikka vain kävelimme vain puoli tuntia maastossa Suvin ja Muulin kanssa jauhaen kakkaa bloggaamisesta, on se Muulille vielä tosi iso juttu. Minähän en muuten vieläkään käy yksinäni sen kanssa kävelemässä, vaan haluan aina että joku lähtee mukaan joko kävellen tai hevosellaan, ihan varmuuden vuoksi. Ja jos se seuralainen nyt sattuu olemaan kyvykäs ottamaan kuvia, niin vielä parempi!