Muuli kenttähommissa ja maastossa

...vitsi vitsi, se oli maastossa taluttaen. Daijut.

Eillisen muulivapaan jälkeen tehtiin tänään taas hommia kentällä. Tai no, hommat taisivat kaikkineen kestää noin kymmenen minuuttia, eli oikein sopivan määrän Mulberolle. Tämä oli siis toinen kerta kun se on kentällä liinan päässä ja sillä on oikea satula selässä.

En saanut kapsonia säädettyä ollenkaan hyvin suitsien alle.

Kentällä oli vesilätäköitä.

Näistä lähtökohdista. Tallinomistaja pyöritti Muulia ensin ihan vain liinassa. Todettiin että kapsoni on sittenkin vähän huono väline, koska siitä ei saa muulia vedettyä eteen, siis itseä kohti. Ja sillä oli maailmanlopun kokoisia ongelmia niiden vesilätäköiden ylittämisen kanssa. Naruriimu antaa painetta niin ohuelle alueelle niskaan että siinä se veto tuntuukin jossain.

No sitten selkään. Se onnistui tosi hyvin (puntaten). Annoin saman tien kaurat kummaltakin puolelta ja nousin nopeasti istumaan. Sitten eteen. Sitten en tiedä mitä tapahtui mutta sain noin viiden pukin rodeosarjan ihan yllättäen, se yllätti tallinomistajankin. Muulin takana tapahtui selkäännousu hevosen selkään, jossa ei sinänsä tapahtunut mitään ihmeellistä mutta ilmeisesti liikaa Muulille. Olin onnekseni juuri tarttunut kauhukahvaan ja vedin vain itseni kiinni satulaan pukkien ajaksi.

Ja, olin varustautunut Euro-Starin kokogrippipaikkaisilla ratsareilla.

Edelleen oli niitä vesilätäköitä. Muuli ei todellakaan ollut menossa sellaisten isoimpien lätäköiden yli.

No mentiin kuitenkin raviakin, jopa kokonaisen kierroksen verran. Pusähdykset onnistuivat tosi hyvin vasempaan kierrokseen mutta eivät oikeaan kierrokseen. Siis ero oli erittäin huomattava. Jossain vaiheessa tunsin myös ihan käynnissä kuinka satula liikahti eteen lapojen päälle. Tuntui tosi inhottavalle istua liian edessä ja tuntui perseessäkin kun satulan syvin kohta vaihtoi paikkaa. Pakko kokeilla ensi kerralla lapaläskiä/liukuestettä ja viritellä lännensatulan mäkivyöt siihen.

Kaikki ratsastuskuvat: Aino Holmberg

Pidensin jalustimia edelliskerrasta reiällä ja pukeuduin ratsastussaappaisiin. Tyyli ennen kaikkea.

Muulilla oli tällä kertaa nämä ergonomisemmat kuolaimet ja totesimme että ne ovat paljon paremmat. Sen suu oli rauhallinen ja pysäyttäessä pystyi koskemaan enemmän suuhun ilman että Muuli ahdistui.

Hommaa ei kuitenkaan lopetettu tähän vaan otettiin vielä ravit toiseen suuntaan ja pysähdyksiä ja lopetettin hyvään pysähdykseen, annoin myös kauraa. Täytyy kehua tässä että tulin ihan itse selästä alas, hitaasti liukuen maahan.

Homma oli siis paketoitu kymmenessä minuutissa. Tästä on myös videoita, mutta meidän netin kanssa menee huomiseen ennenkuin saan niistä koottua mitään. Lisään videon kyllä tähän postaukseen, mutta nopeiten näet sen Facebookista.

Postauksen ainoa mun ottama kuva, jei!

Odotutin Muulia puomilla sen aikaa että kaverini Oona tulee paikalle. Hän lupasi tulla nappaamaan kuvia ja nakitinkin hänet maastoon mun ja Muulin kanssa. Muuli tietenkin taluttaen.

Oona käytti mun kameraa ja pääsinkin nyt heti kotona kuvien kimppuun. Melkoisia helmiä täällä joukossa taas olikin!

Kaikki loput kuvat: Oona Virtanen

Juu elikkäs.

O-ou!

Kävin muuten pienentämässä mun otsaa samalla reissulla.

tsihihihihi

Sain mielettömän hyvältä kuulostavan idean taluttaa Muuli metsään että Oona saa siitä kivoja kuvia. Ensinnäkään mun kameralla ei saa hämärässä metikössä (en osaa säätää sitä) kuin paikallaan olevista kohteista ja Muuli ei ollut hetkeäkään paikoillaan. Aloin jopa hetkittäin olla ns pissassa sen kanssa kun se vain söi pihlajapuskasta oksia eikä puhettakaan että liikkuisi mun perässä eteen!

Juu elikkäs.

Jeesus menee.

Ja Jeesus tulee.

 Muuli muuten tykkää rämpiä metsässä. Tai ehkä tykkää on väärä sana, mutta se siis kävelee epäröimättä mun perässä kaiken ryteikön yli/läpi. Ehkäpä talvella harrastamme tätä rypemistä lisää kun metsässä ei ole mitään syötävää.

Kukkahattutädit, jättäkää seuraava kappale lukematta.

Otti muuten noin kympillä pannuun kun Muuli veti vihreetä suunnilleen jokaisesta puskasta johon se ylettyi ja johon se oikeastaan ei olisi ylettynyt. Mulla on nollatoleranssi asian suhteen ja nyt piti ottaa kovemmat keinot käyttöön. Nappasin sitä siis liinavyyhdillä rinnuksille niin että läsähti. Ja mikä oli Muulin reaktio? Ei askeltakaan mihinkään, nosti vaan pään ylös ja yritti syödä hetken päästä uudestaan.

Ja reissun loppuun orjuutin Oonan vielä kävelemään meidän kanssa tietä pitkin tallille! Siis ihan asfalttitietä! Ei olla koskaan Muulin kanssa tästä ennen menty, mutta koska se suhtautui niin lunkisti kaikkiin kolmeen autoon, jotka meidät ohittivat hiekkatiellä, uskallettiin tulla tähänkin.

Mutta, tässä pitää tavallaan kävellä "väärää puolta", eli mä olen Muulin "väärällä puolella" ja se ei sitten yhtään tajua sitä että ihmisen vasemmallakin puolella voi kävellä ihan normaalisti.

Meinasi mennä palkokasvi nenään kun yritin pitää Muulin tien laidassa.

Laitettiin Oona kävelemään taakse niin Muulinkin oli käveltävä.

Tuuppasin Muulille kauraa suuhun aina silloin kun auto oli juuri kohdalla eli auto on pelottavimmillaan. Se ei autoille kääntänyt kuin korvan, päätä se työnsi parhaansa mukaan vyölaukkuun, ihan sujuvasti silloinkin kun autoja ei ollut näköpiirissä.

Tässä odotellaan luonnonvalinnan toteutumista. Se ei tänään tapahtunut. Onneksi junarata on melko lähellä jos tilanne sitä joskus vaatii.

Koska Muulilla ei riitä huumorintaju lätäköiden ylittämiseen, treenattiin tätä ihan pieni hetki tallin parkkipaikalla jossa oli näin mehevä iso lätäkkö. Kauran kanssa lätäkköön astumisessa ei ollutkaan mitään suurempia ongelmia.