Kouvostoliitto on nyt nähty ja koettu

Olin Muulin kanssa Kouvolassa viikonloppuna. Kaikki ei todellakaan mennyt putkeen mutta en vielä(kään) onnistunut tapattamaan Muulia. Yrityksen puutteesta se ei jäänyt kiinni.

Kuva: Tiina Räikkönen. Kuvan on tarkoitus luoda esikatselukuva koko postaukselle. Eri-Aaroni ja Kouvolan radan katsomo on takana.

Suunnitelma perjantaille oli yksinkertainen. Lähdetään töistä ajoissa, pakataan nopeasti auto, haetaan traileri kaverilta, lastataan tallilla Muuli ja meidän pitäisi olla Kouvolassa ennen seitsemää.

Ja paskat.

Suunnitelma toimi siihen saakka kun olimme vaiheessa "lastaa tallilla Muuli". Tai siis lastasimme Muulin tallinomistajan avustuksella ja se seisoi trailerissa heinää syöden ihan lähtövalmiina kunnes huomasimme että yksi trailerin rengas oli tyhjentynyt.

Kuva, jonka Kaisa Määttänen (@rosamiii) julkaisi 12. 08ta 2016 klo 12.20 PDT

Muuli ulos ja puomille odottelemaan että saamme vaihdettua trailerin alle vararenkaan, joka oli tietenkin nastarengas ja tietenkin hieman erikokoinen kuin muut renkaat. Rengas oli rikkoutunut ulkokumia myöten.

Lastasin Muulin takaisin sisään, tällä kertaa ihan yksin koska tallinomistaja oli jo ratsastamassa. Perälauta jäi kuitenkin vielä auki koska emme sittenkään olleet vielä valmiit lähtemään. Muuli oli täysin rauhallinen trailerissa kunnes se pakitti sieltä ulos. Tai siis yritti pakittaa.

Siinä parissa sekunnissa mitä katsoin sen U:n muotoista selkärankaa takapuomin alla vilahti Muulin elämä sekunnissa silmieni ohi. Mietin että sen ratsunura oli nyt muuten tässä ja että mistä saan jonkun ampumalla lopettamaan sen asap. Ja nimenomaan ampumalla ettei hyvät lihat mene hukkaan.
Irrotin Muulin edestä ja se pääsi onneksi pakittamaan ulos, toki hetken ensin teutaroituaan lisää.

Vein sen taas puomille odottelemaan ja tsekkasin selän. Karvat olivat irronneet mutta se ei yhtään aristanut selkäänsä.

Viimisen päälle.

Siinä kyllä mietin että tämä reissu oli perkele tässä.

Ja melkein olikin, sillä takapuomin sokka otti damagea siihen malliin ettei se enää irronnut puomista. Tallin kaksi rautasahaa olivat käyttökelvottomia. Mieheni hakkasi sen sokan jotenkin suoraksi ja se saatiin lopulta pois.

Lastasin siinä sitten muulia kolmatta kertaa saman päivän aikana. Jouduin pyytämään avustajia siirtymään nurkan taakse, koska Muulilla ei ole toleranssia takana oleviin ihmisiin. Se tuli hienosti sisään, puomi kiinni ja silta ylös heti.

Kuvasimme GoPro:lla videon ensimmäisestä lastauksesta, minä tosin sain tietää videoinnista vasta myöhemmin. Itse lastaus on ohi minuutin ja 24 sekunnin kohdalla ja sen jälkeen on vain Muulin kiinnitystä ja heinäverkon laittoa ja kuskin puhelun loppumisen odottamista. Älä siis tuhlaa elämästäsi kallisarvoisia minuutteja tämän katsomiseen kuin sen verran kun Muuli on autossa.

Kuten huomaat, oli naruriimu sittenkin liian löysällä kun se pääsi menemään huulen ja ikenen väliin.


Kello oli tässä vaiheessa kuusi ja oltiin tunti myöhässä. Paikalla pitäisi olla kahdeksaan mennessä. Kaverini Nora, joka tuo aasit paikalle, on kuitenkin hyvää pataa messujen järjestäjän Sannan kanssa, joten heille oli ok että tullaan kun tullaan. Yövartiointi on kuitenkin raviradalla koko viikonlopun, joten porteista pääsee kyllä sisään.

Katseltiin matkalla GoPro:sta Muulin meininkejä ja se matkusti hyvin.

Saavuimme Kouvostoliittoon varttia vaille kahdeksan. Muuli tuli hyvin ulos autosta mutta oli tosi levoton. Se ei ollut kuitenkaan hionnut yhtään kuljetuksen aikana. Pelkäsin ihan tosissani että kohta mulla on valtoimenaan laukkaava Muuli vaikka olinkin pukenut sille trailerissa naruriimun.

Ajattelin taluttaa sitä hieman pihalla, virhe. Talutin sen suoraan sisään, josta löysin Määttänen-nimellä varustetun karsinan. Muuli sisään ja vähän äkkiä. Laitoin sille ison heinäverkon täynnä olkea ja melkein kokonaisen paalin heinää evääksi. Se söi, mutta sen naamasta olisi sokea apinakin pystynyt lukemaan sen ahdistuksen. Olihan tämä suunnilleen viides yö minkä se on viettänyt puolen vuoden aikana sisällä karsinassa. Eikä naapurikarsinoihin ollut näkyvyyttä, mutta toki se kuuli kun niissä olevat ponit liikkuivat ja söivät omia eväitään.

Kylmetin sydämeni kun noin viiden minuutin kuluttua suljin ovet ja jätin Muulin sinne.

...Vain osallistuakseni vääntöön trailerin parkkeerauspaikasta ratatallin sennutädin kanssa. Ei saa jättää tähän, eikä tuohon mutta hän ei kuitenkaan suostunut sanomaan meille että mihin se traileri olisi pitänyt jättää. Jatkoi vain sitä samaa nauhaa että hän ei ota mitään vastuuta kun hänellä ei ole hevoset hanskassa bla bla. Jättöpaikaksi näytteilleasettajille neuvottiin juuri se kohta, mihin sen jätimme, eli vierastallin taakse. Ehkä heille tuli yllätyksenä se, että joku muukin käyttää raviradan tiloja. Jos se olisi ollut ihmisten majoitusliike, olisi Tripadvisor laulanut ja kovaa.

Aamulla totesin etten saanut Muulia tapettua liialliseen stressiin tai sydänkohtaukseen mutta sen verran kierroksilla se oli heinän loppumisesta ja minun näkemisestäni että puin sille suitset kun lähdin taluttamaan sitä alueelle. Ja talutin todellakin liinasta, kuten kaikkia villieläimiä kuuluukin.

Muulin aitaushan oli melko erilainen kuin mitä olin järjestäjältä pyytänyt. Pyysin niin korkeaa ettei se saa päätä siitä yli (koska silloin sille ei tule ajatusta hypätä karkuun) ja niin tukevia pystytolppia maassa että siihen voi sitoa sen kiinni ja katsoa teutaroimista.

Kumpikaan ei ollut toteutunut. Rakentaja tuli sitä siihen katsomaan ja korotti molemmat poikkipuut, sillä sai korkeutta lisää 15 senttiä. Puutavara oli loppu, joten kolmatta poikkipuuta oli mahdoton saada.

Todettakoon tähän väliin että meidän vieressä oli russ poniori, jolla oli neljä poikkipuuta ja aitaus oli niin korkea ettei se olisi mitenkään kiivennyt sieltä karkuun. Omistaja oli vielä laittanut sähköt ylimmän riman päälle.

Muulihan oli nyt ensimmäistä kertaa tällaisessa tapahtumassa. Se kauhistui lampaista ja lehmistä. Paimenkoirat olivat lampaineen meidän vieressä. Pidin Muulilla aluksi suitset päällä ja liinan päässä. Sitten otin liinan pois mutta jätin suitset päähän ja lopulta uskalsin vaihtaa suitset ja naruriimun (kyllä, se oli suitsien alla vaikka Muuli oli vapaana tarhassaan. O-ou!) espanjalaiseen riimuun. Pinkki Bucas kun oli edelleen likainen eikä siihen edelleenkään ole mätsäävää riimunnarua. Se Bucaksen oma oli ihan liian lyhyt käyttöön, sopii paremmin koiran talutushihnaksi.

Luottoa ei heti aamutuimaan ollut, siksi päässä on kaikki mahdolliset varusteet.

Tässä on sellainen todella huolestunut ilme. Isot rypyt silmien päällä.

Otin Muulin "haltuun" niin, että teetin sillä tuttuja asioita. Eli eteen, peruuta ja jalannosto. Olen huomannut että siten saa kissanäyttelyssäkin kissan rentoutumaan ja keskittymään minuun sensijaan että ärjyisi naapurihäkkien kusen hajuisille kolleille. Muuli tekikin osaamansa asiat hienosti.

Kun poistuin aitauksen ulkopuolelle, se zoomaili aidan edessä siihen malliin että se tulee kohta yli. Muulit pystyvät aivan sujuvasti hyppäämään itseään korkeampien esteiden yli paikoiltaan. 

Se rauhoittui vain jos minä seisoin sen aitauksessa. Tunnin päästä pystyin seisomaan aitauksen ulkopuolella. Neljän tunnin päästä pystyin seisomaan meidän teltassa sateensuojassa.

Kyllähän se tällaisen paatuneen sennupuskaprovoilijan sydäntä lämmittää kun eläin sekoaa ja stressaa jos lähden kauemmas sen luota. sniff.

Tarvitseeko erikseen sanoa että sitä vettä tuli ja tuli. Sitä satoi jopa teltan sisään, koska tuuli oli niin kova. Teltan mukana tuli onneksi metallitikkuja, joilla saimme teltan ankkuroitua nurmikolle. Jonkun toisen reppanan teltta kuulemma pyöri tuulen mukana toisessa päässä ravirataa.

Muutaman tunnin kuluttua messujen aukeamisesta Muulille riitti että joku meidän porukasta seisoi sen vieressä ja antoi kauraa jos se alkoi näyttää liian huolestuneelta. Itsekin pääsin tyhjentämään rakkoni.

Aaseilla oli agilityesitys ja arvoin aamupäivän että kannattaako tätä eläinparkaa rääkätä ja stressata vielä enempää mutta Nora sanoi että tietenkin me kaikki osallistutaan. Puin Muulille suitset ja itselleni kypärän ja suuntasin areenaa kohti. Sadesäästä oli se hyöty että yleisöä ei ollut töröilemässä meidän edessä.

Käytämme tällaisissa esityksissä aina kypärää ensisijaisesti näyttääksemme hyvää esimerkkiä kanssatallaajille. Toki se on myös turvallisuusasia, mutta metrinen aasi saa olla melkoinen ninja että se saa potkaistua ihmistä päähän. Ja tuleehan tekemiseen heti paljon ammattimaisempi twist kun päässä on samettipotta.

Noin viisi ihmistä seurasi agilityn alkua, sen loppuun mennessä yleisön määrä väheni viidellä hengellä. Mutta se ei tunnelmaa latistanut sillä Muuli oli SUPER!

Se teki kaiken hyvin tai erittäin hyvin ja täysin uutena esteenä meillä olivat parsimatolla päällystetyt kuormalavat. Sain Muulin astumaan etusillaan niihin kuitenkin heti ja niistä tultiin poiskin yleensä hyvin. Renkaana oli mopon rengas, jota ei saa jalalla rengastettua niin hyvin kuin auton rengasta, mutta palkkasin Muulia kuopimisesta. Suikale-estettä ei lähdetty kunnolla läpäisemään, mutta menimme niin että vedin suikaleita sivuun.

Keinua en edes yrittänyt opettaa. Siinä on kolme lankkua rinnakkain eli se on aika kapea. Aaseille se sopii hienosti mutta Muuli on hieman liian iso siihen. Muuli kyllä asetteli siihen etujalkansa ja kuopi sitä mallikkaasti.

Kuva, jonka Kaisa Määttänen (@rosamiii) julkaisi 13. 08ta 2016 klo 10.19 PDT

Sadetta tuli tässä vaiheessa jo niin paljon että Muuli oli loimitettuna loppupäivän ja minäkin pääsin onneksi telttaan suojaan. Tosin sillä ei ollut enää mitään väliä, koska suunnilleen kaikki vaatteet olivat kastuneet joko vedestä tai tuskan hiestä märäksi.

Iltapäivän aikana näytti hetkittäin siltä että alkaisi kirkastua, mutta ne olivatkin vain etusuoran valonheittimet jotka menivät päälle. Lauantaina ajettiin monta poniravilähtöä joiden kuulutukset kuuluivat hyvin joka puolelle. Muuli ei välittänyt niistä mitään vaikka se katsoikin korvat hörössä radalla meneviä poneja.

Ellikki kävi iltapäivällä moikkaamassa meitä myös. Olin itseasiassa unohtanut hänen käyntinsä kokonaan, aivonikin olivat niin jäässä sateen takia että muistin asian vasta myöhemmin kun hän postasi ottamansa kuvan Muulista.

Suomen kuuluisin muuli. @rosamiii #mule

Kuva, jonka Ellikki (@ellikki.fi) julkaisi 13. 08ta 2016 klo 7.16 PDT

Muulin talutus talliin onnistui hienosti, mentiin sinne yhdessä aasien kanssa.

Kuva, jonka Kaisa Määttänen (@rosamiii) julkaisi 13. 08ta 2016 klo 8.32 PDT

Olin niin jäässä ettei tuntunut yhtään pahalta jättää stressaavaa Muulia karsinaan heinien kanssa ja painua saunaan asap. Muulilla oli mukana paljon heinää eikä se koskaan kotona saa näin paljon viikonlopun aikana. Olkea se ei ollut maistellut ollenkaan koko aikana.

Saatiin vielä naapurikarsinan ponitallinpitäjä ruokkimaan pitkäkorvat aamulla, joten tultiin paikalle vasta puoli kymmenen sunnuntaina!

Sunnuntaina olikin messujen pääpäivä, nimittäin silloin järjestettiin eläinten välinen agilitykilpailu. Aasit ja muuli saivat siihen etua, sillä pääsimme harjoittelemaan jo omien esitystemme ajaksi ja sunnuntaina oli vielä vapaat harjoitukset. Käsitimme että paikalle on tulossa myös muita agilityesteitä, mutta ei vuohi-ihmisillä tai poni-ihmisillä ollut mitään mukana. Käyttämämme esteet ovat aasien omistajan Noran käsialaa.

Muuli seisoi todella hienosti radan ulkopuolella kun odotimme vuoroamme. Parille kersalle sisäinen leijonani karjaisi EI kun ne tulivat ihan puskista koskemaan Muulia. En tosin tiedä kumpi siinä kusi alleen enemmän, Muuli vai Pirjopetteri.

Oman vuoron odottelu yleisön puolella meni noin muuten hienosti ja pääsin lämmittelemään Muulia myös ruohokentälle. Radalla se käveli ihan aitojen vieressä jos pyysin sitä kulkemaan siitä ja siinä joku varmasti sitä silittikin kun mentiin ohi. Kilpailussa jäädyin itse kuitenkin täydellisesti enkä muistanut hymyillä yleisölle tai kehua Muulia koko radan aikana, annoin vain kauraa kun homma meni putkeen. Ja sehän meni.

Kuva: Tiina Räikkönen

Tämä ja kaikki agilityradalta otetut kuvat: Tiina Räikkönen

Kuvia on sekaisin, osa on aasien ja muulin omasta esityksestä ja osa varsinaisesta kilpailusta.

Tämän enempää en keinua treenannut.

Ensimmäinen sija jaettiin kissanpennun ja vuohen välillä ja Muuli tuli toiseksi. Heguli aasi tuli neljänneksi ja koira viidenneksi, joten poni tuli kolmanneksi. En oikeastaan kuunnellut sen jälkeen kun saimme hienon sinisen ravinuorten ruusukkeen. Lisäksi Muuli voitti säkillisen kuivaa leipää.

Päivän aikana otimme myös voittajakuvia Kouvolan raviradan kivetetyn Eri-Aaronin edessä ja takana. Kuvaajana meillä toimi Tiina Räikkönen, vannoutunut mutta toistaiseksi vielä aasiton aasien ystävä.

Tämä ja seuraavat poseerauskuvat: Tiina Räikkönen

Agilitymestarit Mulbe ja Helge.

Yleisöä oli sunnuntaina paljon enemmän kuin edellispäivänä ja koska keli oli suotuisa, olin ihan vapaaehtoisesti Muulin aitauksessa kertomassa siitä kävijöille. Minua piristivät erityisesti hevosihmiset, jotka tajusivatkin asiasta jotain ja osasivat kysyä tarkempia kysymyksiä kuin lapsiperheet. Toki tiesin että suurin osa messukävijöistä on lapsiperheitä, jotka yrittävät syöttää heinää kaikille näkemilleen hepoille ja joita ei oikeastaan edes kiinnosta että onko eläin hevonen vai lehmä.

Päivän polttavin puheenaihe tuntui olevan muulien itsepäisyys. Että onko se niin itsepäinen kuin aasi. Selitin siinä sitten noin 20 kertaa että jos se itsepäisyys on sitä, ettei se halua kävellä jostain, niin se todennäköisesti pelkää jotain. Ja että ongelma on ihan siellä narun toisessa päässä. Moni ihmetteli miten muuli voi olla näin iso. Vaikka selitin että siihen vaikuttaa sen isän ja emän koko, ei selitys silti tainnut mennä perille. Erittäin moni kävi kehumassa sen kauneutta. Ja onhan se muuliksi todella kaunis ja simpsakka neiti!

Iso heppa!

Tauluissa oli tietoa muuleista yleisesti ja tietenkin erityistietoa Muulista.

Korvahierontaa

Korsi kerrallaan.

Muulia kävi moikkaamassa myös "Niin hyvin että hävettää" blogin Riina. Ollaan molemmat niin säälittäviä että kuulutaan Suomen vihatuimpaan blogiportaaliin, Playssoniin. Oli kiva saada vertaistukea ihan henkilökohtaisesti

Olin kyllä aika hoomoilasena kun joku randomi tulee siihen että "Moi Kaisa". Ja mä mietin että kuka stalkkeri tämä oikein kuvittelee olevansa. Riina olikin ainoa Ellikin lisäksi, joka Aasiyhdistyksen porukan lisäksi tiesi että mikä muuli tämä oikein on, eli blogin pienestä lukijakunnasta ei yksikään ollut messujen kohdeyleisöä. En myöskään suorittanut omaa asiakashankintaa, vaan edustin nimenomaan Aasiyhdistystä.

Kouvolassa järjestettiin viikonloppuna kaksipäiväinen Maaseutufestivaali. Ilma suosi tänään hieman eilistä paremmin, ja yleisöä kiinnosti eläinlajien välinen agilityottelu, jossa oli mukana edustamassa myös tiimimuuli! Hienolla suorituksellaan päätyivät Kaisa ja Muuli tiukassa kilpailussa toiselle sijalle. 🏆 - @rrriinar #playssonnet #muuliprojekti #meidänmaaseutu #kouvola

Kuva, jonka Playsson.net (@playssonnet) julkaisi 14. 08ta 2016 klo 8.17 PDT

En ole vielä kehdannut postata omaa muulikamaani Playssonin Instagramiin tai Facebookkiin. vielä.

Muulin aitaus oli tosi iso! Ensimmäisenä päivänä sille riitti vihreää aitauksen sisältä ja toisena päivänä se laittoi päätä lautojen välistä ja söi ulkopuolelta. Toki sillä oli myös heinäverkossa heinää koko ajan, muuten kun tuppaa tulemaan yleisöltä sanomista.

Otin itsekin ruusukekuvia omalla pisteellä.

Eikä tässä vielä kaikki. Luulin että geimit loppuisivat sunnuntaina viideltä. Ja vitut. Nämähän olivatkin auki kuuteen! Mieheni, eli Muulin toinen omistaja, tuli paikalle hieman ennen kuutta ja ajoi auton heti kuudelta alueelle niin saimme myyntitavarat ja teltan lastattua autoon.

Sen jälkeen talutimme Muulin ja aasit tallialueelle, jossa aasikuljetus jo olikin puolimatkassa vastassa. Muuli jäätyi täysin nähdessään avonaisen trailerin ja arvelin että tästä on tulossa vielä pitkä ilta. Jätimme aasit kuitenkin onneksi lastautumaan keskenään ja jatkoimme suosiolla omalle trailerille.

Tuttu naama olikin odottamassa kun se sama ravisennu kirosi ja haukkui niitä kaikkia vitun poni-ihmisiä, jotka eivät tajunneet olla jättämättä traileria siihen mihin se oli järjestäjän toimesta ohjeistettu. Huuteli vielä tullessaan että nyt hän tuo tätä kuumakallea, joka voi sinkoilla ihan mihin sattuu. Siinä olisi ollut Domon paikka sekä sennulle että sen huonosti käyttäytyvälle ravurille. Muuli ei muuten tarvinnut Domoa ollenkaan, eikä kyllä olisi ollut mistä antaakaan koska en ottanut niitä mukaan.

Lastaushan ei mennyt ihan niin kuin Strömssössä. Hetkittäin siinä mietin myös että ne kuljetussuijat olisivat voineet olla ihan hyvä idea. Muuli nimittäin laittoi pakin päälle muutaman kerran. Ei se mihinkään päässyt, sillä se oli naruriimusta etupuomissa kiinni. Lopulta kun se sai kaikki koivet sillalle ja se kiukkuinen täti oli tajunnut hiljentyä, se käveli sisään ja muulin toinen omistaja sai puomin ja sillan kiinni.

Tunnin ja 45 minuutin riemuretki alkoi tasan 18.24, eli 24 minuuttia sen jälkeen kuin messut menivät kiinni ja 5 minuuttia sen jälkeen kun aloin lastata Muulia.

Kotimatkalla käytiin tankkaamassa. Avasin heinäverkon vetuketjun jotta Muuli saisi viimeiset minuutit syödä ihan niin paljon kuin jaksaa.

Kotona se pääsi heti tarhaan Tuulin kanssa. Tuuli oli liikuttava kun se hörisi Muulille niin paljon. Muuli vaikutti välinpitämättömältä.

Saatat nyt päässäsi miettiä että miten sivaltaisit minua parhaiten kommenttiboksissa (tai parhaassa tapauksessa hevostalli.netissä, koska silloin saan paljon kävijöitä blogiin), siitä syystä kun vein arvaamattoman ja vaarallisen eläimeni uhkarohkeasti messuille.

Kaiken muun lisäksi, mitä olen Muulille suunnitellut, olen ajatellut tehdä siitä sellaisen jokapaikanhöylän, jonka hermot kestävät tällaisia tapahtumia. Pienestä ulkotapahtumasta on helppo aloittaa tutustuminen ja toivottavasti joskus olemme HHF-messuilla, Tampereella ja Elmassa. Jossain keskiaikamarkkinoilla se voisi toimia kuormamuulina. Aasiyhdistyksen messukäynneille on välillä haastavaa saada aaseja, joten tästä olisi tarkoitus leipoa messueläjä.

Eikä minua tietenkään haittaa vaikka näistä keikoista joskus jotain maksettaisikin.

Muuli ei ollut käsiteltäessä ollenkaan pois hanskasta. Jos se pelästyi jotain, se otti pari raviaskelta ja hakeutui minun taakseni ja agilityradalla isoin ongelma oli suikaleverho ja pressu sateen aikana kun pisarat ropisivat sen päälle. Taluttaessa minulla ei ollut mitään ongelmia sen kanssa. Ja aasilta peritty asenne pelottavia asioita kohtaan oli pinnassa. Onhan se nyt paljon turvallisempaa että eläin jäätyy pelästyessään kuin että se lähtisi täysiä takavasemmalle.

Ja kun pisteellämme huolestuin siitä kun se lauantaina aamupäivästä nakkeli niskojaan, pukitteli, huusi ja hyppi pystyyn että "mitä ihmisetkin ajattelee", veti se russiori vieressä ihan kunnollista orimaista showta koko viikonlopun ajan.

En pyri lisäämään muulien määrää Suomessa, sillä väärissä käsissä niistä tulee varmoja kiertolaisia. Sama on aasien kohdalla. Pidetään omistajakunta pienenä ja mahdollisimman laadukkaana.