Muuli takaa-ajossa ja putkeen meni!

Kokeilin tiistaina toista kertaa takaa-ajoa eli ohjasajoa. Tai itseasiassa kerta oli kolmas mutta olin mieleni suojeli minua ensimmäiseltä epäonnistuneelta yritykseltä joka tapahtui Tukkilassa pyöröaidassa. Se oli nimittäin nimenomaan sitä takaa-ajoa kun Muuli meinasi että taakse ei muuten ole sitten minkäänlaista asiaa. Siitä tuli hyvin nopeasti juoksutusta kahdella ohjalla, joten varsinaiseksi treenikerraksi sitä ei oikeastaan voi laskea.

Mutta tämän voi. Kokeilin viikko sitten viimeksi ponisilan kanssa (ohjat aisalenkeistä, ei sentään sieltä päältä) ja tallikaveri talutti Muulia ja mä kävelin perässä. Pystyin kävelemään jo ihan Muulin takana, luultavasti niin lähellä että olin potkuetäisyydellä.

Harjoite toteutettiin tarhassa siksi että Muulilla on vähemmän tilaa kirmailla vapauteen ja siksi, että kentällä oli menossa ratsastustunti. Ehkä seuraavalla kerralla uskallan toteuttaa harjoitteen kentällä.

Tällä kertaa oli Laura mukana (jolle kuuluu kiitos myös näistä kaikista ajokuvista) ja hän talutti aluksi Muulia pääpuolesta. Kun se meni ihan hyvin ja pysähdyttiinkin pari kertaa, sidottiin Muulin naru satulannuppiin ja Laura vain käveli Muulin edellä. Muuli ei välttämättä tajunnut että se oli irti.

Kunnes tehtiin käännöstä ja Muuli jatkoikin matkaa ilman Lauraa. Ja meni siitä lähtien hienosti ilman taluttajaa. Kuvio oli epämuodostunut tiimalasi, koska Muuli halusi aina keskellä kierrosta kävellä Lauraa kohti. Ja koska kyseessä oli ensimmäinen kerta ilman taluttajaa, on tehtävä aina samaa kuviota eikä ruveta sooloilemaan.

Tässä vaiheessa Laura pystyi myös kuvaamaan.

Muistakaa lapset että eläinten kanssa työskennellessänne pitää aina pitkähihaista paitaa ja pitkähihaisia huusuja ettei nyt vaan sattuis mitään. Minä olen jo 30-vuotias aikuinen nainen ja saan pitää shortseja ja hihatonta jos haluan, mutta Sinä, alaikäinen lukijani, et saa.

Tämä ja kaikki muut ajokuvat: Laura Lappalainen

Muuli kurvasi aina tästä kohdasta Lauran luokse.

Hallintalaitteisto vähän prakaa.

Joissain kohdissa Muuli otti parin askeleen lähdöt, yleensä poispäin minusta. Jotta en olisi repinyt koko painollani sitä vastaan, jouduin myös itse ottamaan reippaampaa askellajia sen perässä. JA nyt tulee se hyvä juttu, se ei pelästynyt mua ja lähtenyt vielä kovempaan vauhtiin karkuun!

On muuten kehuttava lännensatulaa kun siinä on oikein hyvässä kohdassa noi metallilenkit rintaremmiä varten. Liinat luistaa niissä todella hyvin ja kun silalla ajaa ohjat aisalenkeistä, tuntuu siltä että myötäys ei kuitenkaan mene heti perille kun liina ei luista tarpeeksi sujuvasti läpi.

Hevosihmisten tietotoimisto kertoi muuten juuri että kädet reisillä ratsastus on edelleen kovassa muodissa. Sillähän saadaan kätevästi hevoset irroteltua ja laitettua kaulasta kivaan muotoon ilman että pitää ratsastaa takaosaa varsinaisesti alle. Koska tämä kuulostaa hyvältä niksiltä, oppii Muuli jo nyt tavoille kun ohjat on satulassa kiinni just siinä missä mun reidetkin olisi. Jos olisi.

(vitsi)

Ei me Muuli voida jäädä tänne kulmaan koko illaksi. t. Kaisa

Jos kääntyisit vasemmalle. Nostan tätä toista kättäkin merkiksi. t. Kaisa

Hyyyvä Muuli, käänny just sinne. t. Kaisa

Kuvat ovat oikeassa järjestyksessä, loppua kohden näyttää siltä että mulla pysyy ohjatkin kädessä.

Peruutusharjoituksia.

Palkinto askeleen peruutuksesta.

Lisää peruutusta. Kyllä, tämä oli ainut kuva jossa Muulin suu oli kiinni. Siis ainut kymmenestä. Pitää kai hirttää se suu kiinni kaksoisturpiksella. (vitsi)

Loppuun meinasin että otan vähän liikekuvia. Laura laittoi Muuliin liikettä, mutta kuvaaminen oli todella haastavaa, sillä Muuli kurvasi aina mun vierelle pienen spurttinsa jälkeen.

 

Hei sieeeee, tässä olis hyvä ravuri Vermoon! Tai ainakin Heinolan kesäraveihin.

Ei terve mikä pallomaha Muulista on tullut tämän kuvan ajaksi!

Tuttuun tapaan Muuli pääsi lopuksi laitumelle.

Isopää

Kun hain Muulia laitumelta, kuului samaan aikaa hirnumista laitumilta. Katsoin laidunten suuntaan ettei siellä ole mikään karkaustilanne päällä ja samalla kävelin Muulin luokse ja otin sen kiinni. Vasta kun riimunnaru oli kiinni, tajusin, että siihen mä vaan kävelin ja otin sen kiinni. Ajattelematta mitenkään erityisesti että "antaakohan se kiinni ja pitäiskö houkutella vähän kauralla kuitenkin".

Kirjoitin postaukseen pariin kohtaan (vitsi), koska olen saanut huolestuneita kommentteja aspergerin syndroomasta kärsiviltä ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä huumoria missään muodossa.