Jonninjoutavaa tekstiä muulista laitumella

Mä koen suurta luomistuskaa tämän blogin kanssa. Ongelmana ei kuitenkaan ole sisällön puute vaan päinvastoin! Mulla on varastossa tarkkaan hiottuja valmiita ajankohtaisia postauksia, joita mä säästelen niihin hetkiin kun ei ole mitään reaaliaikaista postattavaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä että sellaisia hetkiä ei ole tulossa ikinä. Tämäkin on jo toinen postaus tälle päivälle!

Ht.netissäkin sanottiin että 2-3 postausta viikossa on ok ja sitä enemmän on huomioh*oraamista. Mä en vaan voi tälle mitään! Kuvia ja tekstiä on, ja paljon!

No tässä postauksessa ei ole mitään sen erikoisempaa, eli jos olit jo käymässä nukkumaan, niin kytke itsesi kaikessa rauhassa offline-tilaan ja odota seuraavaa fiksua postausta.

Tänäänkään en siis tehnyt Muulin kanssa mitään erikoista. Mieheni osallistui taas tähän meidän yhteiseen harrastukseemme, muulin omistamiseen, ja rakensi itse säkämitan. Se tosin tarvitsee vielä pienen vatupassin kylkeensä sillä kuten huomasimme, on aika haastavaa saada itse mittaajana puu suoraksi muulin vierelle. Itse nimittäin mittasin Muulin säkäkorkeudeksi 138 mutta kun tallikaveri katsoi että keppi on suorassa, saatiin sille korkeutta 143 cm. Huh. Mittasin sen pelkällä pystymitalla silmämääräisesti 145 korkeaksi kun se tuli, mutta luotan tämän päivän tulokseen enemmän.

Muuli suhtautui keppiin säkänsä päällä ihan hyvin, koska siedätin sen siihen kauralla. Mutta kaksi ihmistä mittaamassa oli sille liikaa.

Päästin mittausoperaation jälkeen Muulin laitumelle tarhojen viereen, vaikka tiedän että se on haastavaa saada sieltä pois. Portin kohta pelottaa sitä.

Ehdin juuri postata kuvan laidunmuulista Facebookkiin kun tuli lähtö yllätysvieraaksi Tupperwarekutsuille. Muuli siis takaisin tarhaan ja kippoja ihmettelemään.

Kutsujen jälkeen laitoin muulin uudestaan laitumelle, koska en ehtinyt ottaa siitä hyviä kuvia ennen tuppereita.

Siellä sitten hengasin sen kanssa ja odotin että aurinko tulisi pilvien takaa esiin. Muuli söi ihan mun vieressä ja annoin sille välillä kauraa. Se ei tykkää jos sitä koskee, mutta se sietää sen että istun tai seison kosketusetäisyydellä. Se myös käänsi ihan muina muuleina takapuolensa minua kohti, eli se pystyy nykyään syömään ilman että sen pitää tarkkailla ihmistä koko ajan. Tarhassa se teki tämän ensimmäisen kerran tällä viikolla.

Se ei välittänyt minunkaan juoksentelemisesta mitään kun vaihdoin paikkaa parempien kuvien toivossa koko ajan.

Yhden kerran siirsin sen riimusta taluttaen parempaan kohtaan (parempia kuvia) ja toisella kertaa otin kiinni ja vein tarhaan iltaruuille.

Minusta on todellakin tulossa hyvää vauhtia kunnon tallihengaaja. Kohta laittavat minut talliarestiin kun roikun siellä kaikkina iltoina tuntitolkulla.

Tämän verran se nosti päätään kun kaksi hevosta vietiin tarhoista pois.

Hännätön muuli.

Ehkä mä ensi kesänä ihan muina naisina istuskelen tuolla selässä samalla kun Muuli nautiskelee vihreästä.