Arvostakaa pieniä asioita

Muulin kanssa on säädetty ja väännetty melkein jokaisesta asiasta ja juuri tänään, tässä hetkessä arki sujuu sen kanssa. Jopa niin hyvin että unohdan sen olevan sisältä hyvin arka ja epävarma muuli ja odotan siltä enemmän kuin mihin se vielä pystyy.

Päivinä, kuten tänään, kun kaikki onnistui hyvin, on helppo unohta että neljä kuukautta sitten siihen ei voinut koskea eikä sen kavioita oltu koskaan raspattu (tämä seikka tosin selvisi minulle onneksi vasta viikko sitten).

Tänään(kin) satoi vettä joten otin Muulin sisälle tallin käytävälle. Tallilla ei ollut ketään muuta ihmistä hevosensa kanssa, mutta olihan Tuuli toki tarhassa. Muuli törötti tarhassa katoksessa sateensuijassa, mutta kun huutelin sitä tullessani, lähti se määrätietoisesti kävelemään kohti. Riimun sain sille hyvin päähän ja tarhastakin se tuli hyvin ulos vaikka portilla olikin iso vesilätäkkö.

Tallin ovella se jäi tuijottamaan ovea, joka narisi tuulessa. Muuli vaikuttaa sellaiselta että se "unohtuu" tuijottelemaan jotain, tällä kertaa kun avasin vyölaukun vetoketjua (Muuli yhdistää sen äänen kauraan), se heräsi koomastaan ja asteli sisälle.

Muuli oli levoton. Tuuli hirnui tarhasta sen perään. Levottomuus ei lannistanut mua, sillä olin päättänyt raspata sen kavioita ja veistellä säteitä vielä hieman puukolla. Nyt se on helppoa kun kaviot ovat kosteat.

Otin loimen pois, ei reaktiota. Harjasin, sujui hienosti. Nostelin kaviot, harjasin pohjan ja aloin veistellä. Jotenkin sairaan ihanaa kuinka hyvin puukko uppoaa kavioon ja sain napsittua takasistakin kantakulman tuet pois. Toisesta takasesta sieltä löytyikin pehmeämpää tummaa kohtaa, mutta luulen saaneeni sen kaiken pois.

Tätä raspia ja puukkoa voin näin parin viikon kokemuksella suositella erittäin lämpimästi! Raspi on superhyvä, ei tarvitse vetää kuin pari kertaa niin viikon raspaus oli siinä. Puukko taas oli Hevarin halvin (järkytyin kuinka paljon ne maksavat!), ajattelin että minä taviksena ja yhden muulin omistajana pärjään varmaan  18 euron puukollakin. Se on silti erittäin hyvä ja terävä! Ja Suomessa valmistettu!

Säteitä uskalsin myös ottaa, siis myös takasista. Höyläsin veitsellä aina pienen kerroksen kerrallaan. Säteiden urat ovat edelleen tosi syvät ja kapeat ja sinne jää hirveesti caccaa mutta nyt kun kaviot ovat jo paljon lyhyemmät kun Muulin tullessa, odottelen että asia korjaantuu itsestään. Ja jos ei, on mulla olemassa mun luottokengittäjä Anne.

Otin kuvia pitkästä aikaa itselleni talteen ja muistoksi. Nämä on otettu tyylikkäästi kännykällä ja vielä salamalla, laatu on siis 5/5.

Olen tässä napsinut puukolla kantakulman tukia hieman ja vedellut anturastakin pieniä suikaleita. Säteiden urat haluaisin ottaa auki, mutta tuntuu että joudun ottamaan niin paljon säteistä etten ole vielä uskaltanut.

Muuli kuluttaa itse sisäreunaa, tässä olen raspilla ottanut vain ulkoreunaa.

Muuli seisoo edelleen varpaat vähän ulospäin.. Joudun oikeasti kutsumaan Annen hätiin etten pilaa muulin jalka-asentoja töppäilemällä!

Korkeat kannat <3

Mutta aloitukseen palatakseni, tallilla ei siis ollut ketään ja joku arempi ei olisi ryhtynyt ollenkaan kavionhoitopuuhiin. Mutta minä ryhdyin. Muuli oli kuitenkin jotenkin normaalia levottomampi ja loikki paikoillaan. Se ei yritä repiä kaviota minulta pois mutta erittäin sujuvasti se kolmella jalalla hyppelee eteen ja taakse. Takajalkaakin se vispasi kovasti, mutta ei niin kovasti että olisin joutunut päästämään irti.

Kun minusta alkoi tuntua että sen huumorintaju on lopussa, vuolin ihan pikkuisen sen jälkeen kun se antoi jalan olla paikoillaan ja päästin pois. En missään tilanteessa ikinä lopettaisi tätä hommaa siihen, että mun on pakko päästää jalasta irti.

Muuli taisi olla tosi paljon Tuulin perään, aikaisemmilla kerroilla tallissa on aina ollut joku hevonen samaan aikaan kun olen kavioita hoitanut.

Laitoin loimen Muulille takaisin. Sekin liittyy aloitukseen, eli paiskasin loimen niin reteästi sen selkään että soljet osuivat karsinan seinään toisella puolella käytävää. Muuli seisoi silti rauhassa paikallaan. Jalkalenkit puin niin että seisoin Muulin takana. En seisoisi jos itselläni olisi sellainen olo että olen saamassa monoa.

Vein Muulin vielä hetkeksi laitumelle siksi aikaa että siivoan tarhan. Se ihmetteli vähän aikaa portilla, mutta meni hienosti sisään.

Ja kun hain sen pois, sain sen heti kiinni ja talutin normaalilla riimulla (!!) ja normaalilla riimunnarulla (!!) tarhaan. Minulla oli siis sellainen olo, etten nyt tarvitse tälle matkalle naruriimua pitkän narun kanssa. Ja mikä parasta, Muuli tuli hienosti laitumen portista ulos.

Moni varmaan inhimillistäisi Muulia ja sanoisi että "se haluaa jäädä vielä laiduntamaan", mutta mä sanon että se pelkää niitä portin lankoja, tai siis pelkää että niistä tulee tälliä tms. Ainakin se tuijottaa niitä ja puhisee niille kun ne ovat maassa. Ja sähkön otan aina pois kun kuljetan Muulia porteista juuri sen takia ettei se saisi maan kautta sähköiskua.

Eläinten liiallisesta inhimillistämisestä voisinkin kertoa ihan oman postauksen, kaikenlaisiin kukkahattutäteihin tässäkin elämässä törmänneenä ja silmiä pyöritelleenä en voi ymmärtää miten joillain edes on niin rikas mielikuvitus että kaikelle eläimen tekemiselle löytyy joku hassunhauska "syy". Jos asia kiinnostaa, kannattaa tutustua Jaana Pohjolan blogipostaukseen.

Näiden takapuolikuvien funktio on näyttää että vaikka mä kyykin laitumella kameran kanssa, Muuli kääntää ihan levollisin mielin minulle takapäänsä eikä enää asennoidu koko ajan niin että voi tarkkailla minun liikkeitäni. Arjen pieniä edistysaskelia, joita ei täysautomaattihevosen kanssa tule edes ajatelleeksi.