Tässä postauksessa on vain märkiä aaseja ja muuli

Eilen oli sadekuuro Porvoon päällä juuri silloin kun ajoin tallille. Varustauduin sadevaatteilla ja otin tarvikkeet mukaan pihatolle, ajattelin että muuli on kuitenkin märkä niin sitä on turhaa tuoda harjattavaksi. Lisäksi tässä on taas mennyt pari kertaa niin hyvin niin on varmaan ihan ok madaltaa vaatimustasoa vaihtelun vuoksi.

Mainittakoon heti alkuun että tämän postauksen kuvat ovat sitten täysin ala-arvoisia kännykkäotoksia eikä tässä tekstissäkään ole mitään hauskaa. Ht.netin sennut tarjoavat paljon parempaa viihdettä kuin tämä blogipostaus.

Tai itseasiassa yksi hauska juttu on. Mietippä miten otsikko sanotaan englanniksi.

Omnom nom puuta! t Aasi

Paitsi ettei vaatimustaso muulin mielestä tainnut madaltua vaan ennemminkin korottua, niin suurina sen sieraimet olivat..

Pihatolla olivat kaikki muut sisällä (Muulikin siis) paitsi yksi aasi. Tällä yhdellä on selässään rain rot, joka tulee juuri silloin jos töröttää ulkona sateessa eikä mene katokseen. Suomeksi sitä kutsutaan kuraruveksi tai saderuveksi. Sitä esiintyy erityisesti aaseilla, mutta pieninä läiskinä myös hevosilla.

En osaa selittää tätä tarpeeksi tieteellisesti, mutta jos iho kastuu toistuvasti ihan iholle saakka (harvinaista hevosilla), siellä aina oleva jokin sieni "aktivoituu" ja jotain tapahtuu ja karvat irtoaa eläimeltä. Ensin karvan juureen tulee rupea mutta lopulta karvat vain irtoavat ja sileä iho jää jäljelle. Jos kurarupi huomataan vasta tässä vaiheessa kun kuula paistaa jo, ei auta muuta kuin odotella kesää ja uuden karvan kasvua. Uusi karva siis kyllä kasvaa tuohon tilalle, mutta vasta silloin kun se kasvaisi "muutenkin". Kurarupea EI paranneta pesemällä hevosta/aasia toistuvasti vaan paras parannuskeino on pitää eläin kuivana ja saada se ihoon saakka kuivaksi. Onkai tähän olemassa kikkakolmosia ja pesuaineitakin, mutta suhtaudun niihin vähän kriittisesti.

Muuliin palatakseni, se tiesi näköjään hyvin kuinka kuraruvelta vältytään, se oli nimittäin täysin kuiva seistessään pihatossa sisällä. Se kävi tsekkaamassa minut kun tulin tarhaan, mutta palasi takaisin sisään.

Helppo nakki, ajattelin, ja menin sisälle ottamaan muulia kiinni. Se seisoi aivan paikoillaan, tosin varuillaan, kun laitoin sille riimunnarun. Mutta kun aloin pukea sille naruriimua, niin muuli lähti. Onneksi vain peremmälle pihattoon. Sidoin sen pihaton sisällä kiinni ja laitoin narurimmun.

Se ei todellakaan olisi halunnut tulla ulos vaikka sade oli jo loppumaisillaan. Tämä vahvisti kyllä sitä tietoa että muuli ei voi koskaan olla sellaisella tallipaikalla jossa ei ole katosta tarhassa. Luulen että se tönöttäisi sisällä vaikka sillä olisi loimikin, sillä loimi ei suojaa sen herkkiä korvia.

En oikeastaan välittäisi olla tässä, eli jos voisit irroittaa minut? T Muuli

Minulla oli naruriimu naruineen lainassa edelliseltä Muulin tallilta ja nyt sain muulille uuden samanlaisen. Tämä on muuten hyvän kokoinen sen pitkään päähän mutta se vaatii leuan alle pari nippusidettä. Jos ei halua että se saa pakittaessaan naruja suuhun, on riimu laitettava tosi ylös eikä se vaikuta nenällä ollenkaan. No ylläolevassa kuvassa se on turhankin löysällä kun vasta etsin sopivaa kireyttä.

Muuli sai vierihoitoa. Liu'utin kättä sen kaulalla, selällä ja kyljillä ja tein hierovia liikkeitä. Se seisoi hievahtamatta paikallaan. Pari kertaa se kokeili narun kestävyyttäkin ja sai selvän paskahalvauksen kun kävin pihatossa sisällä ja lähestyin muulia. En tietenkään jättänyt harjoitusta siihen vaan lähestyin sitä monta kertaa palkiten sen kauralla aina jos se seisoi paikallaan eikä lähtenyt tempomaan mihinkään.

Muulille oli käynyt haaveri nenänpieleen. Riimunnarun narut eivät tuohon osuneet millään vaikka se olikin aluksi löysällä, ties mitä kolhinyt itsensä kanssa pihatossa. En nähnyt tarpeelliseksi tehdä tälle haavalle muuta kuvauksen lisäksi.

Onko tässä nyt ollut harjoituksen puutetta niiden tarhassa vai onko tarha niiden omaa henkilökohtaista aluetta kun se tuntui olevan erityisherkkänä.. Seisoin hieman kauempana ottamassa kuvia kännykällä ja kun muuli alkoi haukotella, niin päästin sen vapaaksi.

Jäin edelleen ottamaan kuvia ja annoin muulille kauraa kun se tuli luokse.

Jos olette naksutinkouluttaneet arkaa eläintä niin tiedätte millaisia ne ovat. Ne tulevat lähelle, tekevät mitä pitää, ottavat palkinnon ja menevät hieman kauemmas syömään. Sitten ne tulevat taas, kaula pitkällä suorittamaan tehtävän, ottavat palkinnon ja menevät kauemmas. Pääsin vain kerran suurten kehujen saattelemana palkitsemaan sen siitä että se jäi paikoilleen.

Nostin nimittäin vaatimustasoa. Pidin toista kättä pystyssä 90 asteen kulmassa kyynärpäästä ja kaurat piti ottaa tämän käden kyynärpään kohdalta. Eli kun Muuli otti kauraa, oli toinen käsi sen pään vierellä sormet silmän korkeudella. Nostin vaatimustasoa tästäkin ja heiluttelin sormiani ja edelleen muuli tuli hakemaan kaurat.

Se oli kuitenkin liikaa kun heilutin hieman koko kättä.

Mmmm ihana uusi naruriimu! t. Aasi

Nii oliko sitä kauraa vielä vai häh?

Se onneksi on kiinnostunut kaurasta ja huomaan siinä samanlaisia piirteitä kuin kissoissani. Kun se kerran sattuu saamaan palkkion kun sen pää sattui olemaan kallellaan niin se tulee pää kallellaan myös kolme seuraavaa kertaa.

Kyllä se vielä jossain vaiheessa pujottaa pään riimuun ja sitä rataa.. Mutta se kavahtaa kosketusta päässään vielä niin paljon että siihen on matkaa. Tai siis vapaana kavahtaa, kun se on kiinni, se ei välitä.

Se oli itseasiassa aika liikuttava kun irrotin naruriimua niin se haisteli vyölaukkua samaan aikaan. Naruriimun solmu oli mennyt aika kireälle enkä nakkisormillani saanut sitä heti auki. Toisaalta teen asioita tarkoituksella hitaasti ja loimea laitan aina niin että heiluttelen sitä ekstrapaljon. Siedätyksen takia nimittäin.

Näm kaksi näkivät koko ajan jotain superjännää. Huoomaa muuten että olkialueelta ei poistuta paitsi juomaan.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla