Muulin pelot osa 97: hyppivät ihmiset

Hain töiden jälkeen Espoosta 15-tuumaisen Wintecin länkän sovitukseen. Sitä suositeltiin minulle myös yhden aasinomistajan toimesta, joten olin aika toiveikas sen suhteen.

Muuli oli tarhassa taas pihaton edustalla, eikä elettäkään että olisi tullut portille kun huutelin sitä...

Koska tykkään elää vaarallisesti, punnitsin pari sekuntia seurauksia ja menin sisälle aitaukseen. En ole siis vielä kertaakaan ottanut sitä päivän ensimmäistä kertaa kiinni aitauksen sisältä vaan aina aidan yli. Rutiinit ovat tärkeitä.

Mutta Muuli yllättikin minut positiivisesti ja lähti tulemaan heti luokse. Annoin sille yhden kerran kauraa (vrt muulin kiinniottoprosessi kuukausi sitten) ja laitoin narun kiinni. Se söi kivennäisensä aitauksen ulkopuolella ja annoin jämät aaseille.

Se tuijotteli jotain matkalla talliin ja seisoi paikoillaan. En edes tiedä mitä se tuijotteli. Tallilla ei edes ollut ketään mun lisäksi! Oli hieman tuulista kyllä mutta.. No koska olen nykyään kasvanut kärsivälliseksi aikuiseksi muulinomistajaksi, odottelin rauhassa ja palkitsin sitä kun se käveli eteenpäin. Annoin palkinnon nimenomaan silloin kun se käveli.

Pikainen harjaus, kavioiden putsaus meni tosi hyvin ja Muuli nosti etukaviot minulle valmiiksi. Laitoin satulan ensin käytävällä ilman padia ja totesin että ei taida ihan sopiva olla kun ns oikeassa paikassa lapojen takana se painuu ihan liian alas ja vain lapojen päällä ollessa se näytti satulalta. Annoin sille kuitenkin mahdollisuuden ja hain tallinomistajan padin lainaan ja mentiin pyöröön.

Muuli ei ollut millänsäkään satulasta. Ravautin sitä vapaana pihatossa niin että jalkkarit olivat irti. Otimme myös padin pois, jotta satulan istuvuuden näkisi paremmin, mutta kyllä se oli epäsopiva (liian leveä). Myös takavyöllä.

Pyysin Outia antamaan mielipiteen satulasta ja hän olisi mielellään kokeillut istuvuutta ihan käsikopelolla mutta Muuli oli eri mieltä vieraan (?) ihmisen lähestymisestä joten Outi suoritti satukalatselmuksen etänä.

Siinä samassa tajusin millainen työ on tehtävä uudella tallilla jotta tallinomistajalla on mitään asiaa Muulin tarhaan ja ottamaan sitä kiinni. Pahimmassa tapauksessa minä käyn ottamassa sen joka ilta sisään. ouuuu shiiiit...

Satula oikein porautui tuonne Muulin lapaan.

Kiristettiin satula kiinni selkään takavyön avulla. Se menee itsestään näköjään liian eteen.

Satula oli siis liian leveä, joten käyn palauttamassa sen myyjälle keskiviikkona.

Juteltiin siinä Outin kanssa niitänäitä, säädin satulaa ja heiluttelin jalustimia Muulin seistessä vapaana keskellä pyöröaitaa. Se ei välittänyt mistään mitään. Nojailin jalustimiin ja roikuin satulassakin. Veivasin satulaa puolelta toiselle. Muuli seisoi vain paikoillaan ja katseli jonnekin. Sen korvat kyllä seurasivat tapahtumia tarkkaan.

Sanoin ihan ääneenkin että en mä olisi ekalla muulinomistajuuden viikolla uskonut että kahden kuukauden päästä se seisoo paikoillaan vapaana kun mä revin sen satulaa parempaan sijaintiin sen selässä. Tai että se seuraa mua, vapaana.

Siinä roikuin ja toistelin että "Hienoo muuliiiii".

Outi vinkkasi että voisin laitella jalkaa jalustimeen ja teinkin sitä. Nostin jalkaa jalustimen, painoin hieman, otin pois.

Sitten hypähdin siinä vierellä. Ihan pikkuisen hypähdin. Niinkuin hypähdellään kun mennään satulaan. Että se tottuisi.

Se ei todellakaan ollut tottunu. Putosin taas sieltä "hiennooo muullliiii" pilvistä takaisin maanpinnalle.

Muuli lähti sellaisella kiidolla eteen että mä jäin seisomaan jalka ylhäällä. Outi tsemppasi että onneksi se ei pelästyessään potkaise sivulle niinkuin hevoset tekee. Niin, onneksi, minut olisi nimittäin potkittu jo monta kertaa.

Thats my girl ;) tomorrow we will work more with her "jumping human" issue.

Video, jonka Kaisa Määttänen (@rosamiii) julkaisi 18. 04ta 2016 klo 13.11 PDT

En ollut ajatellut koko hyppelyä kun koko ratsautuminen on ollut niin kaukausta. Mutta tietenkin olisi pitänyt siedättää Muulia siihen. Olen itse käyttäytynyt liian rauhallisesti sen kanssa, toki se on ollut ainut keino saada muulista kahdessa kuukaudessa sellainen että _sen satulaa voi kiristää ja vemputtaa sen seistessä paikoillaan vapaana pyörötarhassa_-

Muulin pelästyessä sen sisällä kasvoi se aivolohko isommaksi jossa Epäilys sijaitsee. Se puhisi sieraimet lautasen kokosina eikä todellakaan päästänyt lähelle. Jos hyppelin keskellä pyöröä, se lähti ja kovaa. Puolen kierroksen jälkeen se onneksi pysähtyi ja kääntyi katsomaan. Lähelle en todellakaan päässyt.

Arat eläimet, kuten Muuli tässä, saa turvaa riimunnarusta. Siispä sidoin sen kiinni tolppaan ja jatkoin hyppelyharjoituksia. Ne menikin jo paljon paremmin vaikka Muuli olikin superjännittynyt. Siis niin jännittynyt ettei se edes syönyt kauraa! No eipä mennyt aikaakaan kun se riuhtaisi siihen malliin että riimunnarun lukon palat lenteli mun naamaan.

Hain naruriimunnarun ja jatkettiin harjoituksia sen verran että se taas palasi tähän maailmaan ja alkoi syödä kauraa.

Tein vielä hieman vapaana juttuja ja pidin luovan kuvaustauon.

Vielää toi peräkärry pois. t. Muuli

Purin muuten tota kissaa hännästä niin että se rääkäisi hihihihi. t. Muuli

Sitten Muuli takaisin tarhaan.

Ja nyt meinasi kyllä otsasuoni tykyttää.

Tarhamatka on alle 100 metriä. Muuli sai siihen kulumaan 15 minuuttia. Jos Outi ja Heikki sattuivat katsomaan ikkunasta niin ulkona käytiin sellaista tahtojen taistelua ettei ihan heti ole ollut.

Muuli tuijotti ensin johonkin tallin kulmalle ja sen jälkeen "kylille". Ihmisten äänet kantavat hyvin Porvoonjoen yli ja minäkin kuulostelin että onko joku kuusiaidan takana.

Kilometrin tuntuisen tarhamatkan aikana kokeilin kolmea eri tekniikkaa. Ensin kävelin siksakkia sen kanssa, kunhan siis sain jalkoihin liikettä. Se muuten seisahtui aina niin että se lepuutti toista takajalkaa.. Eli kovin "jännittynyt" se ei ollut. Kakkostekniikka oli houkutella herkulla ja palkita kun se kävelee eteen. Kolmas oli ihan perinteinen, nojaan naruun koko painollani ja hellitän heti kun se liikkuu eteen.

Ainiin ja neljäs oli peruutus joka toimi näistä kaikista parhaiten. Siihen asti kun Epäilys kasvoi taas liian suureksi Muulin aivoissa.

Voi mä odotan sitä päivää kun se ei lennä kuuhun kun heilauttaa narua takajalkoja kohti. Mutta se päivä ei ole vielä.